lauantai 31. joulukuuta 2011

Pimeän hyssyä

 Lämmittelin ulkosaunaa. Aitokiukaan lämmittäminen kesti kolme tuntia. Nyt se siintyy ja kohta mennään löylyihin. Lunta sateli pehmeästi koko lämmitysajan, sai tullen mennen lakaista portaita. Siinä kulkiessani koetin ottaa pimeänkuvia, mutta eihän niistä häävejä tullut, kun en uuden koneen ohjelmista löytänyt kirkkauden säätöäkään. Mutta tässä on kuitenkin terveisiä täältä mettäkylän lumisesta rauhasta ja lämmin hyvän tulevan vuoden toivotus kaikille!
Katselin eilen tallennettuna joka joulupäivä  esitetyn filmin, mikä on klassikko vuodelta 1946, nimeltään " Ihmeellinen on elämä". Kyynelehdin vuolaasti, kun lopussa hyvyys voitti.Tuumasin, etten ole pitkään aikaan itkenyt muutoin kuin liikutuksesta. Kunpa tuleva vuosi ei muuttaisi minulla tätä asiantilaa ja kunpa kaikkien tänä vuonna paljon itkeneiden kyynelet kuivattaisiin ensi vuonna!

perjantai 30. joulukuuta 2011

Vanha valokuva

Yöllä lankesi uutta, märkää lunta maan peitoksi, ohuelti tosin, mutta valkoista. Tuuli on tyyntynyt.

Eilen oli ihan pakko päästä uimahalliin potkiskelemaan ja verryttelemään jäseniä vesivyön kanssa, olin aivan kontassa liikkumattomuudesta. Tänään maantiellä uskalsi jo kävellä reippaammin, kun jääkohdat ovat pehmenneet.

Mitä nyt aiot tehdä, kysyi mies äsken lähtiessään veljestapaamiseen keskimmäisen veljen mökille, mukanaan tuliaisiksi leipomani suklaa-juustotorttu. Minulla on siis vapaata yli vuorokausi! Alan ryypiskellä, vastasin. Luin juuri silloin päivän lehteä, jossa kerrottiin eläkeläisten lisääntyvästä alkoholisoitumisesta.

No, eipä ole suuria suunnitelmia tälle "lomalle". Istun varmaan keinutuolissa, kudon sukkaa ja katselen päivän tummumista pimeään.
Ja opettelen uutta konetta, kun se on nyt käytössäni kaiken aikaa. Siirsin äsken tikulla olleet valokuvat uuden koneen muistiin. En saanut niitä tallennuksella siirtymään, mutta sitten satuin keksimään, että ne siirtyivät vain hiirellä kuljettamalla. Edellinen kone teki täyslakon, mutta ehdin ennen lopullista sammumista tallentaa kuvat tikulle. Kyllä oikeat paperivalokuvat ovat kuitenkin toista säilymisenkin kannalta.

Eilen tuli hieno yllätys. Amerikan pikkuserkku lähetti kuvan isoisästään, isoäitini nuorimmasta veljestä Nikolaista, tämän vaimosta sekä ensimmäisestä lapsesta, yli sata vuotta vanha kuva. Se on juuri niitä sukukuvia, joita etsin. Komea mies, kuvassa vähän yli kaksikymppinen. On isoäitini näköinen, tunnistin heti. Hänestä tuli poliisi. Ihmeellisellä elinvoimalla he silloinkin, 1800-luvulla, kasvoivat nykymitalla mitaten heikolla ruualla, muuttivat uuteen maahan 16-20 -vuotiaina, hakivat puolison, perustivat perheen, hankkivat toimeentulon uusissa oloissa.
Kun saisi muistakin Amerikkaan menneistä nuoruuskuvat. Luulisi, että muuttajat lähettivät tällaisia kuvia vanhemmilleen,joita eivät enää koskaan nähneet. Mitään ei kuitenkaan  tätinikään jäämistöstä löytynyt.

Tulisipa nyt joku ystävä käymään!







keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Joulukaljama

Lähdepä tuonne lenkille! Hyvä jos postin saa haetuksi. Ja kroppa kaipaa liikuntaa. No, tämä on pientä haittaa ja kelkalla pääsee. Tyttären huusholli pikku kylässään on ollut jo melkein vuorokauden ilman sähköä ja vetta. Onneksi heillä on uunit, joilla saa lämpöä. Tie on kaatuneiden puiden tukkima, mutta olivat päässeet metsätien kautta keskustaan ja tukikohtayksiöömme, jossa on sähköt.
Ajattelen vähän väliä niitä, joiden lämmitys on sähkön varassa; vanhuksia, vauvoja, lapsia, sairaita. Moni  kärsii varmasti kylmästä ja veden sekä ruuan puutteesta.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Hiljentyvää

Pitkät hoikatr männyt huojuvat tuulessa. Läntinen aivaanranta kuultaa oranssinpunertavana niiden takana. Tuulinen joulu on takana. Meillä ei ollut myrskyn takia muuta ongelmaa kuin että veden tulo katkesi joksikin aikaa Tapanina.Aaton sade vei lumet. Piha on aivan "kaljamalla" eli jäinen, suksisauvan kanssa köpöteltävä.

Tupa on hiljennyt. Kyllä meillä onkin hiljaista, kun on palattu tavanomaiseen oloon. Mies on toisessa päässä taloa uuden tietokoneen lumoissa, minä avasin pikkukannettavan tuvassa.Kumma ettei tämä hiljaiselo ole yleensä tuntunut pitkästyttävältä.

Kaksi tuntia tiskasin ja siivosin tyttären perheen lähdettyä, laitoin "parempia" astioita ison kaapin kätköön ja osa menee toiseen asuntoon.Iso valkoinen pöytäliina jytisee pesukonessa "Vanishin" säestyksellä, toivottavasti puhdistuu. Ei tunnu, että olisi vielä arki. Vielähän äsken syötiin lähtölounasta.

Nyt meillä oli oikein puuhakas perhejoulu, oli kahdet kahdenyön yövieraat. Luonnikkaasti sujui joulu uudenkin ihmisen kanssa. Hän ja poika laittoivat yhdessä kauniin ja maukkaan kalavadin. Ulkosauna lämmitettiin joulusaunaksi ja tykkäsivät siitä.

Täti puuttui joukostamme, kymmenien joulujemme vakiovieras.Haudalla muistelin niitä.

Nyt odottaa  hiljaiselon hyvä puoli: sängyllä makaillen matka Venäjän halki junalla Rosa Liksomin seurassa.



















torstai 22. joulukuuta 2011

Pimeän rauha

Oli ollut hermostunut olo pari päivää, laittamiset pyörivät sekavina mielessä: Koska teen sitä ja sitä, missä sitten säilytän,jos nyt jo teen..Oli kuin liikaa aikaa.Joulustressiä tietystä syystä, vaikkakin mieluistasta. Ja vaikka poika sanoi ettei sitä neitiä tarvitse yhtään jännittää.
Paistoin kinkun aamulla,pesin ulkosaunan, mies kauan valmisteltuna harjasi tuvan matot lumessa,  käytiin kaupassa, enää ei käydä. No nyt on asiat koossa, alkoi helpottaa.
Teki mieli lähteä kävelemään ja olla hetki hiljaa.Kaupungista ja valoisasta tuvastakin katsoen ulkona oli pimeää. Mutta kun maassa on ohut valkoinen peite, tiellä näkee hyvin kävellä.Näkyy oja ja metsänreuna, näkyy tummat kuuset vaaleampaa, vaikkakin pilvistä taivasta vasten, yksi tähtikin kuulotti sumupilven läpi.
"Tarkastin" sukulaisteni talot: ovat kotona, on pantu tutut jouluvalot, yhdessä valoverkko kiertää keinua, toisessa puuta, kolmannessa poikamies on sytyttänyt ikkunoihinsa tähden ja kynttelikön. Miesekonomian mukaisesti niitä ei kanneta pois kesäksi, ovat valmiina.
Metsä kohisi hiljaa, kuin Aleksis Kiven joulussa: "Kuuluu metsästä hiljainen kohina, tilhiparvi illastaa urpuisessa koivussa".Isompien naapurikylien valot heijastuivat taivaanrannoilla, muutoin oli tasaisen harmaa peitto kylätien yllä. Oli hyvä hengittää puhdasta suojasään ilmaa.
Helsingissä kaipasin oikeata pimeätä. Nyt se on ympärilläni. Tänään se teki sielulle hyvää. Rauhaisaa Joulua!

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Joulumuutto

Vähän sekavin mielin kokoilin tavaroita isoihin kasseihin. Ollaan siirtymässä jouluksi sivukylälle vanhaan taloon. Voisimmehan me tässäkin olla, niinkuin viime jouluna, kun emme paukkupakkasten takia lähteneet lämmittämään kylmää taloa. Kuinkahan me lähdimme aina kassikuorman kanssa Espoostakin satojen kilometrien päähän  maalle, vaikka siellä oli hyvät lämpimät tilat? Täytyy olla maalaisen sielu syvällä.
No niin, mieli oikeni matkalla, kun tuli varmistukset mieluisista jouluvieraista. Nyt on pasmat selvillä.
Helposti minun mieleni solmut oikenevat, mietin setviessäni jouluvalojohdon mysteeriä: kuinka johto aina osaa mennä solmuun ja pysyä siinä tiukasti.

lauantai 17. joulukuuta 2011

Pimeys painaa

Syksy on mennyt nopeasti, niinkuin ennenvanhaan työssä ollessani, mutta nyt alkaa pimeys painaa. Se tuntuu jotenkin silmänpohjien alla paineena tai puutoksena. Olo on raskas. Penisilliinikuuri ja särkylääkkeiden käyttökin kai lisäksi väsyttävät. Eilen oli pökkelö olo, muisti häröili, en ollut varma edes tutusta pankin tunnusluvusta, vaikka yleensä muistan useitakin tunnuslukuja ulkoa.
Työmatkoilla Keski-Euroopassa minulta aina kysyttiin, kuinka te voitte pärjätä talven yli siellä pohjoisessa pimeydessä ja pakkasessa. Etelämpää katsoen itsestänikin alkoi Suomi tuntua pimeältä, vaikka selitin valoja ja kynttilöitä ja joskus auringonpaistettakin.
Vajaa viikko, niin käännytään valoa kohti. Onhan tämä kestetty muutaman kerran ennenkin. "Uutena vuonna on päivä kukonaskelta piree", sanoi äitivainaa.

perjantai 16. joulukuuta 2011

Naisen aseet

Aamupäivällä ähersin tukkeutuneen keittiöviemärin alla, kun aukaisuneste ei tehonnut, vaikka sitä laitettiin kahteen kertaan ja pidettiin yön ylikin. Toinen allas veti, toinen ei yhtään. Muistin, että olen  monta kertaa entisessä asunnossa avannut putken itse, miksi en nytkin. Teräväkärkinen ruokailuveitsi toimi parhaiten altaanpohjan ruuvin aukaisijana. Ei sieltä alta paljonkaan moskaa paljastunut. Putken mutkassa alakaapissa voi tukos piillä. Avasin kiinnitykset. Oli muutama ohut sipulinkuoren palanen, nekö olivat esteenä?Vaikein kohta oli vastassa, muistin entisestään, osien kiinnittäminen takaisin yhteen. Miksi en koskaan muista katsoa, mitä puran? Mihin ne tiivisteet tulevatkaan, miksei tämä oikein osu kohdalleen?  Piti jo pyytää mies ruuvaamaan altaan päältä, minä pidin alaosaa putkenreiän kohdalla. Vesi vain tirisi liitoksesta. Sitten huomasin, että tukevin tiiviste oli rätin alla piilossa. No se auttoi,  liitokset pitivät. Mutta putki ei vetänyt nytkään. Toinen allaslinja veti edelleen, vika ei ole siellä niiden yhteisessä mutkanpohjassa. Millä pääsisi syvemmälle liitoskohtaan? Purin taas osat irti. Löysin polkupyörän joustavan lukkorenkaan ja sohin sillä eteenpäin putkien yhtymäkohtaan, että jos siellä on tukos. Siellä oli kuin pinta vastassa, mihin se reikä on hävinnyt. Sohin ja koputtelin, ei mitään löytynyt. Vedin taas kaikki pestyt osat  kiinni, ruuvasin tiukkaan veitsenkärjellä sen ainoan ruuvin, joka näkyy altaan pohjassa. Kaadoin lisää putkenavausainetta. Mies oli lähdössä  ostamaan pumppua, kun putki alkoikin vetää aivan sujuvasti. Hurraa. En kyllä tiedä, mikä auttoi. Illemmalla löytyi yksi tiivisterengas lattialta.

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Friskaantumista

Minulla toimii kumma systeemi. Kun suljen pois jonkun mieltäni hiertävän asian valiteltuani sitä ensin, saatan saada yllättävän innostuksen juuri sen tekemiseen. Pantuani koneen kiinni eilisiltana tuli mieleeni, että etsin yläkaapista viimevuotisen jauhottoman juustokakun ohjeen. Pölyn haju tulvahti vastaan avatessani oven. En ole katsonut siihen kaappiin ainakaan puoleen vuoteen. Reseptiä en löytänyt, mutta päätin pyyhkiä hyllyt. Samantien voin pyyhkiä muutkin ylähyllyt, ajattelin. Ja niin siivosin kaikki keittiön kaapit! Ja eteisenkin kaapin. Vaikka emme ole tässä asunnossa jouluna, on kuitenkin niinkuin tehty joulusiivousta. Tai sitten vain aiheellista siivousta. Tuli kuitenkin kunnollisempi olo. Keittiökomeroiden joulu on nyt hoidettu. Kannattaa valittaa, kun joku tarpeellinen asia ei huvita.
Nyt  lähden kirpparille, on työpäivä. Ikenen turvotus on laskenut. Sain osaproteesin mahtumaan suuhuni ja kotona piileskely voi päättyä.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Jouluaskartelua

Joku vähän mainitsi, että taas olit vaihtanut blogin mallia. Vaihtoehtoja, yhdistelmiä ja säätöjä on Bloggerin ulkoasumallistossa valittavissa paljon. Niillä on hauska leikkiä. Äsken minulta meni melkein tunti, kun kokeilin lukuisia yhdistelmiä ja värejä, huvikseni. Voi vaihtaa taustoja, kirjasimia, asetteluja, valita kuvioita. Se on jonkinlaista  askartelua tai kuvataidetta. Antaa nyt tämän jouluisen mallin olla hetken aikaa tämän jouluaskartelun tuloksena. Oli lääkitys kohdallaan, niin  oli mukava hetki. Nyt taas alkaa runneltu hammasluu lähettää ikäviä sädetikkuja poskionteloon ja korviin.
 ***
Muu jouluaskarteluni taitaa jäädä olemattomaksi. Mahdankohan lähettää korttejakaan tänä vuonna. Mietin taas, pitäisikö minun touhuta kovasti jotain, jotta joulu tulisi, mutta en oikein keksi, mitä. Ensi viikolla vasta siirrytään sinne joulutaloonkin. Jouluvalmisteluni ovat aina olleet yksinkertaisia ja tapahtuneet viimeisinä päivinä. Muistan, kun Kokemäellä asuessamme tulin töistä aatonaatonaattona kotia kohti ja ajattelin, että onpa mukava kun tulee taas sukulaisia jouluksi. Sitten vasta tuli mieleen, että kukahan sen joulun laittaa, minähän se olen.Kyllä minä joulua haluan viettää, olen vain niin laiska eikä kunnianhimo ole korkealla.

Tänään tilasin sentään takaneljänneksen vanhanajan possua tuottajalta ja se haetaan ylihuomenna. Siinä on sitten vähän laittelemista.
Lahjoja hankin kyllä mielelläni, varsin kohtuullisesti tosin, ja laittelen jouluvaloja. Mieluiten istuisin vain tuvassa katselemassa rauhassa sinistä hetkeä, takkatulta ja oman metsän kuusta ja odottelisin joulua tulevaksi.

maanantai 12. joulukuuta 2011

Peittopiilossa

Hammastarina jatkuu. Tänään poistettiin se särkyhammas kokonaan, kun ei sitä enää kannattanut rakentaa kokoon. Se kävi näppärästi, mutta nyt jomottelee ja juilii korviin asti. Ien vuotaa vieläkin verta. Muutenkin on  tupperoinen olo, kun olen yhtäkkiä syönyt paljon särkylääkkeitä ja on pensiilliinikuuri menossa.

Lapsuuden hammaslääkärimatkat kirkonkylälle tulivat mieleen. Silloin hampaita poistettiin aika surutta. Usein lapselta kysyttiin, että otetaanko pois vai paikataan. Poraaminen sattui enemmän ja vastasin usein: Otetaan pois. Muistaakseni sanottiin, että kahteen tuntiin ei saa syödä. Kai jälkisärkyä oli silloinkin.

Taidan ottaa Panadolin ja mennä peiton alle piiloon, viluttaakin. Siellä voin myös muistaa ja murehtia ystäviä, joilla on huolia: häntä, jolle tuli toinen kova ja kivulias tulehdussairaus toistamiseen tänä syksynä, häntä joka murehtii poikansa perheasioita, joille ei mitään voi tehdä ja häntä, jolla on kuolemansuru sydämen päällä. Häntäkin muistan, joka hakee paikkaansa monihaaraisessa elämäntilanteessa eläkkeelle jäännin jälkeen. Lähettelen heille hyviä apuvoimia.On hyvä, kun on ystäviä, joita voi ajatella.

lauantai 10. joulukuuta 2011

Mikä helpotus

Hammassärky yltyi illan ja yön mittaan. Burana ei auttanut, mutta Panadol-lisäyksen avulla sain nukutuksi tunnin kerrallaan. Koko vasen puoli päätä vihloi ja särki, korvaa ja poskionteloa myöten. Apua oli saatava. Yksityistä päivystystä ei löytynyt, vaikka olisi pitänyt olla. Ihme ja kumma, sain ajan kaupungin päivystysvastaantolle. Siellä syy selvisi ja hoito alkoi: hampaan juurihoidetun juuren alla oli mätäpesäke. Oikein paha haju lehahti, kun kanava raksittiin tyhjäksi. Mätää valui ulos juuresta. Pää tuli kipeäksi, oli se sen verran tiukkaa hommaa, vaikka juuri sinänsä oli tunnoton.

Nyt on olo helpottunut, kun paine laski.Penisilliinikuuri alkoi ja kehoitettiin ottamaan yhtä aikaa Buranaa ja Panadolia särkyyn. Olen kiitollinen, että pääsin vastaanotolle "vieraassa" kaupungissa. Taas kerran sain olla tyytyväinen julkisiin palveluihin. Kotikaupungissa sitten pitää tehdä uusi juurihoito tai poistaa koko puoliksi muovia oleva hammasrakennelma.Tuskanpunainen vaihtui kellertävään raitaan.
Nyt on mukava ottaa pikkutyttö yökylään. 

perjantai 9. joulukuuta 2011

Hammassärky

Yksi ylähammas alkoi toissapäivänä  tuntua vähän kosketusaralta. Pian hammasta oli jo mahdoton koskettaa, se kävi niin araksi. Yöllä alkoi särkeä ja tykyttää. Soitin aamulla kotipaikkakunnan hammashoitolaan saadakseni ajan maanantaiksi. Päivystysaikoja annetaan vain samalle päivälle ja nythän olin 200 kilometrin päässä. Maanantaina siis soitan uudelleen. Nyt pitää vain sinnitellä särkylääkkeen kanssa, kun ei täällä nyt kannata alkaa hammasta avata. Kun Burana alkaa vaikuttaa, tulee hetken hyvä olo, kunnes juiliminen taas alkaa.

Tunnen myötätuntoa kaikkia kivun kanssa eläviä kohtaan. Kipu vie kaikki voimat ja huomion, muuta ei jaksa ajatella. Ja säälin vähän itseänikin, kun ajattelen tulevaa hammaslääkärin tuoliin istumista ja hammasta koputtelevaa metallisondia, hampaaseen kun ei kärsi koskeakaan. Muita toimenpiteitä ei viitsi vielä edes päästää mieleen.
Hammassärky on hyödytön kipu, toisin kuin synnytyskivut, joita kestää tavoitteen takia.
Minkä värinen on hammassärky? Olisiko jotain ruskean ja punaisen väliltä?

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Tutuilla mailla

Huh huh, toinen ostosreissu takana. Henkisesti uudelleen varustautuneena sain hankituksi melkein sen, mitä aioinkin. Onhan sitä Jyväskylässä valikoimaa, mutta ohutta neuleliiviä ei mistään löytynyt. Niitä ei nyt vain ole. Kaikki liikkeet ovat samassa sarjassa. Palasin kotiin varpaat kivistäen. Kauppakadun jouluvalot olivat hienoja. Helsingissäkin ihailin pimeän ajan valoja, kuljin Aleksanterinkadun kautta. Mutta tavarataivas alkaa aika äkkiä tympäistä minua. Taitaa kirpputori olla minulle sopivampi miljöö.Sieltä löytynee liivikin.
Välillä kävin ikäihmisten yliopiston luennolla yliopistolla. Merkillisen selvästi muistan, kun 45 vuotta ja kolme kuukautta sitten kävelin ensimmäistä kertaa sisääntulotien reunaa ruskeatiilistä rakennusta kohti, odottavan jännittyneenä. Tilat ovat samannäköiset, kahvio samassa paikassa. Luento oli samassa auditoriossa kuin silloinkin ensimmäinen kokoontuminen.Nyt aiheena oli globalisaatio. Jotain saatoin luennosta ymmärtää, mutta aika lyhyt on tiivistelmä, jonka siitä osaan kotona kertoa. Paluumatkalla yliopiston rakennusten lomitse tunsin, kuin osa entisestä minusta olisi palannut paikalleen.

On mukavaa, että nyt ei pyöri mielessä, että jos vielä muutettaisiin tänne, mutta mukavaa on käydä ja olla välillä, nyt ollaan viikko. Miehellä on viikon aikana tukikohdastamme neljä eripituista työreissua eri suuntiin.
Illan mittaan aloin aivastella. Jostain ruuhkasta tuli tartuntaa.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Olipa itsenäisyysjuhla

Isovanhemmat oli kutsuttu lapsenlapsemme koululle itsenäisyyspäiväjuhlaan, nyt toisen kerran. Melkein kaikkien isovanhemmat olivat tulleet. Yksi poika istui yksinään pää painuksissa keinussa, kunnes opettaja haki hänet lipunnostoon. Juhlatilassa lasten laulu raikui, oli näytelmiä ja runoja. Minulta harmikseni loppui kamerasta akku kesken lapsenlapsemme näytelmäesitystä. Eräs vaari kertoili sodasta ja evakkotaipaleesta, joka hetkeksi toi hänet tällekin koululle. Laulettiin isänmaan lauluja. Lapset saavat tässä koulussa vankan isänmaallisen kasvatuksen.
Koulu on  hieno, vanha maalaiskoulu. Kauniista ruutuikkunoista näkyy järvimaisema. Koulua uhkaa kuitenkin lopettaminen. Yhteisponnstuksin koululle on saatu ainakin jatkoaikaa.
Koululla on aivan erityinen talkooperinne. Entinen johtajaopettaja näytti diakuvia koulun ainutlaatuisten leikkirakennelmien teosta oppilas- ja naapurivoimin. Osa niistä on nyt suljettu, koska ne eivät ole EU-direktiivien mukaisia. Koskaan niissä ei kuitenkaan ole sattunut vahinkoja. Oppilaat ovat saaneet todella hyvää työkasvatusta ja myös opin, että kaikkea ei pyydetä yhteiskunnalta, itsekin voi tehdä. Kaikessa näkyy lasten maailmaan eläytyneen kutsumusopettajan suunnittelun jälki, se näkyy vintin kummitusta myöten. Tällaiselle luovuudelle ja yhteishengelle voi vain toivoa tilaa koulumailmassa. Pienessä koulussa erityinen yhteisöllisyys ja koulun henki ovat mahdollisia.
Historia oli juhlassa läsnä sekä kansallisena että paikallisena tuntemuksena.



maanantai 5. joulukuuta 2011

Ruuhkamuistoja

Olen tässä koettanut tehdä uutta blogisivustoa. Se edellinen tuli jo loppuun. Useatkin ystävät ovat toivoneet, että kirjoittelisin kuitenkin edelleen. Itsekin olen tähän kirjoitteluun tottunut. Toivon vain, että minäkin saisin useammin postia.
Laitoin nimeksi Mumman raitamatto. En nyt yritä seurata mitään prosessia, vaan kirjoittelen siitä, mikä alkaa muodostua sanoiksi mielessäni. Käytännössä siis entinen siis jatkuu. En vain ole saanut tätä näkymään googlessa eli sitä ei tule nimellä esiin. Kun laitoin tämän blogilistalle, tulin kaapanneeksi toisen, jo loppuneen raitamatto-blogin. Poistin sitten omani listalta. Koetan löytää uuden osoitteen, joka toimisi.
-Saa tätä muutkin kuin tutut lukea, jos joku sattuisi tähän eksymään! Nimen kuvitukseksi laitan kuvan matonpätkästä, jonka ystävän avulla sain toissakesänä tehdyksi vanhoilla kangaspuilla.


Tulimme parin kuukauden välin jälkeen taas "lomaosakkeeseemme"  eli yksiöön Jyväskylään. Miehellä oli monta menoa tällä suunnalla ja koulun itsenäisyyspäiväjuhlaan oli kutsu.

Katselin Jyväskylän Sokoksella joululahjoja. Asuimme tällä seudulla, kun lapset olivat pieniä. Silloin vietin leluosastolla tuntikausia, valitsin tarkkaan. Katselin kaikki tavarat. Tunsin, että olin lapsi itsekin. En muista, että minulla olisi ollut omia leluja, paitsi Amerikansukulaisilta tullut nukke. Lean tavarat sen sijaan muistan hyvin.

Nyt en keksinyt siitä tavarapaljoudesta mitään ostettavaa. Ei ollut oikeaa viritystä.
Etten aivan tyhjin käsin palaisi, menin Mestarin Herkkuun ostamaan huomiseksi vähän ruokatarvikkeita. Kurkistin kassallepäin, mahtaako olla jonoa? -No ei kovin paljon. Otin korin ja lähdin haeskelemaan aineksia. Hyllyjä oli valtavan paljon, kauppa oli suurentunut huomattavasti siitä, kun viimeksi siellä kävin. Aikaa kului, kun etsin sieltä ja täältä vihanneksia, hedelmiä, juustoa, jauhelihaa. Tuli kävelyä laidasta laitaan. Sitten näin, että jonot olivatkin paljon pitempiä kuin ensin  näin, ne jatkuivat hyllystöjen välissä pitkälle.Toppatakin alla alkoi kihota hiki ja turhautunut olo: tässä se aika vain kuluu. Oikeastaan tuli tuttu olo; muisto Espoon isojen markettien jonoissa seisomisesta.
Tajusin, että en ole ollut tällaisessa kauppajonossa moneen vuoteen. Pienen maalaiskaupungin marketeissa on yksinkertaista ja väljää. Kaikki tarvittava löytyy ja paljon turhaakin on. Neljän maissa saattaa kyllä olla useampikin jonossa seisoja, mutta eihän eläkeläisen silloin tarvitse kauppaan mennä. Nyt olin sattunut isoon kauppaan itsenäisyyspäivän aaton ruuhka-aikaan.
Kassalla kävi ilmi, että melonin puolikas olisi pitänyt punnita. Ottaessani sen olin saanut käsityksen, että siinä oli kappalehinta. Sanoin kassarouvalle: -Olen muutenkin kuin Liisa Ihmemaassa, kun en ole pitkään aikaan käynyt näin isossa kaupassa ja seisonut jonossa.

Ruuhka jatkui bussissa. Pääsin juuri sisään ja jäin eteen seisomaan. Koetin litistyä ensimmäistä penkkiä vasten, että kuljettaja olisi nähnyt oikealle.Ruuhkabussia en ole enää muistanutkaan.

Minulta loppuivat poskiontelotulehdukset, kun muutimme työpaikkani lähelle eikä tarvinnut kulkea liikennevälineissä. Flunssat vähenivät, kun muutettiin maalaisväljyyteen.Saamani tartunnat ovat tulleet lähinnä lastenlapsilta ollessani heitä hoitamassa.

Taidan alkaa toden teolla arvostaa pieniä paikkakuntia.