maanantai 30. tammikuuta 2012

Toipumista

Omaisen akuutti tilanne hallitsee mieltä, vaikka omassa elämässä tapahtuu muutakin. Ihmiset kyselevät , tilanteet muuttuvat, mieli eksyy pohtimaan jotain yksityiskohtaa kesken jumppaohjeiden kuuntelun.
Tänään sisareni soitti aivan ihmeellisiä uutisia: veli oli ollut erittäin pirteä ja voimissaan. Tulehdusarvot ovat laskeneet. Kivut varmaan ovat lievittyneet. Hän oli kirjoittanut vasemmalla kädellä aika selvästi ja he olivat pystyneet siten keskustelemaan monista asioista. Omien asioiden lisäksi monet ajankohtaiset asiat, esim. vaalit olivat kiinnostaneet ja olikin sovittu äänestyksestä. Nyt pitäisi järjestää sinne paikallisten lehtien tulo. Televisio oli  laitettu katseltavaksi. Radion hengelliset ohjelmat ovat kuuluneet tähän asti.
Toivotaan, että hän pian pääsee kokonaan eroon hengityskoneesta. Hän on pystynyt nielemään mehukeittoa ja juomaa. Siirto toiselle osastolle lienee pian ohjelmassa. Pyörätuolista oli keskusteltu. Sitä en tiedä, pitääkö veli sitä välivaiheena. Vähän kerrallaan tulevaisuuden asiat tulevat selviämään ja toivoa myönteisistä yllätyksistä tekee mieli salassa elättää.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Vaihtelevaa

Eilen menin poikani, veljen kummipojan, kanssa katsomaan potilasta. Heti huomasimme, että hänellä oli tuskainen olo. Silmätkään eivät olleet kunnolla auki. Kyllä hän tajusi läsnäolomme. Vaikeata on, kun hengityskonetta ei pystytä irrottamaan eikä sen takia voi puhua. Hänellä on omaa hengitystä, nyt hengitystiheys nousi liiankin  korkeaksi kiihtymisen takia, mutta happitaso ei riitä. En tiedä, miksi niin on. Hän ojenteli käsiään poikaani kohti, yritti puhua ja tarttui käsiin kuin pyytäen, että vedä minut täältä pois.
Hoitaja saa selvää hänen suunliikkeistään, mitä me emme saaneet. Hän halusi kuulla onnettomuudesta ja kerroin varovasti, mitä asiasta tiesin. Oli vaikeata lähteä ja mennä sovitusti lounaalle.
Veljen tila vaihtelee. Edellisiltana hän oli ollut hyvin virkeä, samoin tänään, kun soitin, olivat "keskustelleet" omahoitajan kanssa monista asioista.
Luin eräästä blogista, että joku oli vastaavassa tilanteessa kokenut olevansa kidutettavana.

torstai 26. tammikuuta 2012

Vähän edistystä

Sisar kävi tänään sairaalassa ja veli oli ollut hereillä. He olivat koettaneet keskustella, vaikka veli ei hengityskoneen takia saa puhutuksi. Hänellä olisi ollut paljon kysymistä. Sisko oli kertonut käytännön asioita ja näyttänyt tyttäreni lähettämän kauniin kirjeen ja lasten piirustukset. Veli oli itse lukenut kirjeen ja osoittanut siinä ollutta  "onnettomuus"- sanaa. Siitä hän varmasti haluaisi tietoa, kun hän ei sitä muista. Sen hän kertoi ennenkuin joutui hengityskoneeseen.
Täytyy sanoa ihmisille, että lähettäisivät postia. Paras tieto on, että omaa hengitystä on, mutta kone tukee sitä. Fysioterapiaakin on aloitettu.
Tuli helpompi olo. Kovasti olen kuitenkin hajamielinen. Aina jokin kohta unohtuu.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Vain odotusta

Helsingissä näin usein ikkunoistaan ulos katselevia vanhuksia, joiden yksinäisen näköinen odotus kosketti mieltä. Nyt katselen itse ikkunasta ulos, kun en osaa muuta tehdä. Veljen tilanne ei ole parantunut. Tulehdusarvot ovat uudelleen nousseet yli kahteensataan ja hän on edelleen hengityskoneessa. Eilen oli toiveikkaampi olo, kun arvot olivat laskeneet sataan. Tänään tehdään aikaa vieviä lisätutkimuksia. Sisareni odottelee kotonaan, voiko hän lähteä tänään sairaalaan.Odotin menoa keskusteluryhmään tänään, kunnes muistin, että sen ajankohta muuttuikin joulun jälkeen tiistaiksi. Rintaa painaa. Pitäisi lähteä  ulos, kun kerran pääsen liikkumaan.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Viikko tapaturmasta

Veli ei tiennyt käynnistäni sairaalassa, kun  hänelle tehtiinkin tänään operaatioita ja hänet oli nukutettu. Minä näin hänet monenlaisten letkujen ja laitteiden ympäröimänä, hiki otsalla. Oli kuitenkin hyvä puhua lääkärin ja hoitajan kanssa. Sanottiin, että kyllä sinä vielä hänet näet pyörätuolissa istumassa.Sekin tuntuu tässä tilanteessa toiveikkaalta vastaukselta.

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Lyötynä

Kirkossa minun sisältäni laukesi itkun portti. Ennen kirkkoon lähtöäni soitin sairaalaan ja puhuin veljen korvaan. Hänet herätettiin kuulemaan. Kerroin ketkä kaikki ovat soittaneet  tai käyneet ja että on pyhäaamu ja kohta kotikirkossa muistetaan häntä esirukouksessa. Hoitaja sanoi, että veli kiihtyi, yritti sanoa jotain ja tuli kyyneleitä. Ei kai se pahaksi ollut, hän tietää, että muistetaan.

Hengityslaitetta ei ole voitu irrottaa ja hänet pidetään edelleen nukutuksessa. Keuhkoissa on paljon limaa.Yöllä on tähystetty.

Vanhan testamentin tekstinä oli Jumalan puhetta: "Minä lyön ja minä parannan. Minun on kaikki valta." Evankeliumitekstissä Jeesus paransi sairaita. Saarna käsitteli lohduttamista, että pitää istua vierellä, ei saa jättää yksin.
Nyt on veljeä lyöty. Paranna nyt myös!
Puhelin on lähellä koko ajan, en osaa tehdä muuta kuin odottaa. Huomenna matkustan sairaalaan. Olisiko pitänyt lähteä tänään?

lauantai 21. tammikuuta 2012

Kylä muistaa

Sisar on käynyt tänään sairaalassa. Kuumetta on edelleen ja veli pidetään nukutuksessa. Polvikin on pahasti murtunut, mutta sitä ei nyt leikata. Sisaren oli ollut jotenkin lohdullista käydä katsomassa, vaikka tilanne ei ole parantunut.
Lukuisat kyläläiset ja sukulaiset ovat soittaneet. Moni sanoo, että veljesihän on kylän yhdyshenkilö ja kävi meillä juuri äskenkin istumassa. Tai että hänhän piti niin yhteyttä meihin sukulaisiin ja kävi kylässä ja tuntee pikkuserkkujen lapsetkin. Moni tarkistaa, ovatko ihmisten puheet oikeita erityisesti halvautumisesta.Olen kertonut pääkohtia ja pitänyt toivoa avoinna.
Veli on vanhanajan mies, joka menee kylään kutsumatta, ei pidä kännykkää, tietokonetta eikä televisiota, seuraa asioita tarkkaan lehtien ja radion kautta.
Kyläkirkossa on huomenna jumalanpalvelus. Soitin papille, että hän muistaisi veljeä esirukouksessa. Voivat kyläläiset yhdessä pyytää apua hänelle, joka nyt on kaikkien murheen aiheena.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Viides päivä

Tänään veljelläni on todettu keuhkokuume ja aloitettu antibiootti. Parhaillaan hän on magneettikuvauksessa. Hänet pidetään edelleen nukutuksessa. Huolenaiheet ovat monet keuhkokuumeen lisäksi. Palaako oma hengitys, säilyykö käsien liikkuminen? Marttana olen selvittänyt hänen papereitaan ja saanut käsitystä hoidettavista asioista. Peruin kaksi lehteä, tärkeimmän käänsin itselleni hänelle vietäväksi. Neurokirurgi on kirjoittanut lausunnon, ettei hän pysty hoitamaan pankki-ym asioitaan ja saan laskut maksetuksi. Sosiaalityöntekijä soitti joistain käytännön asioista. Teho-osastolta kysyttiin sisareltani, tarvitsemmeko kriisiapua. Hän oli vastannut, että tuemme toisiamme. En sulje avun tarvetta poiskaan. Eilen kuitenkin rentouduin siinä minua aina auttaneessa "vesijumppaterapiassa" ja nukuin rauhassa. Traumatisoivaa avuttomuuden tunnetta tässä ei oikeastaan tule, koska veli on mahdollisimman hyvissä käsissä. Hänen muista asioistaan huolen pito auttaa minua. Sisareni on herkempi kuin minä.

torstai 19. tammikuuta 2012

Neljäs päivä

Veli on edelleen kevyessä nukutuksessa. Serkku oli jutellut hänen vierellään ja kyynelet olivat vierineet veljen silmistä. Huomenna on tarkoitus tehdä uusi magneettikuvaus. Sisar menee käymään.

Kävin taas siellä veljen kotitalossa, nyt nuohoojan kanssa, joka selvitti sen meitä kovasti huolestuttaneen savuttavan hellan ongelmat, vaikka ei ole tietoa asuuko veli siellä enää koskaan. Metsurinaapuri tuli vaimonsa kanssa käymään, puitiin tapahtunutta, käytiin katsomassa tapahtumapaikka ja kuinka se tapahtui. Arvoitukseksi jää, miksi veli lähti juoksemaan väärään suuntaan, erehtyikö sen ison männyn kaatumissuunnasta. Vaikeata tämä on mukana olleelle metsurillekin. Kiittelin, että hän osasi toimia siinä tilanteessa, kun ei suostunut nostamaan veljeä ja tilasi ambulanssin tämän vastustelusta huolimatta.
Käytännön asioita tulee vastaan, laskuja, veroilmoituksen tekoa, postiasioita. Tunnen itseni jotenkin martaksi, kun ajattelen niitäkin.
Koko ajan nämä asiat pyörivät mielessä, tauotta. Sukulaiset ja ystävät soittavat, nyt ei ole hiljaista. Menin vesijumppaan, mutta oli vähän vaikea kuunnella ohjeita, kun aina joku toistuva ajatuskehä lähti pyörimään. On siinä trauman piirteitä, mutta tuli kiitollisuus toimivasta kehosta.


keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Kohtalon isku

Kävin veljeä katsomassa. Hän oli nyt hengityskoneessa eikä pystynyt putken takia puhumaan. Tähän asti hän on kyllä saanut lisähappea, mutta on hengittänyt itse ja puhunut. Hän koetti vasemmalla kädellä kirjoittaa.Eilen on tehty rintarangan leikkaus. Varmaan se vaikuttaa tilanteeseen. Hengitysputken irrotuskokeilu tuotti tosi pahan reaktion ja putki asennettiin uudelleen. Hänet nukutettiin ja pidetään unessa ainakin huomisen yli. Tilanne on pahempi kuin luulin. En pystynyt lähtemään aiotulle junalle. Juttelimme hoitajien kanssa lisää monista asioista, se oli hyvä.
Veljen selkäydin on vahingoittunut monesta kohtaa ja halvaus alkaa vyötärön yläpuolelta.Isku on ollut kauhea kohtalon isku. Hyvää on se, että lääkäri on lähellä, hoitajat vierellä ja ovat ihania.
Ei nukuta yhtään. Kun menen maate, nousen kohta ylös.

Aika venyy

Eilisiltana pysähdyin siihen, että oliko se veljeni tapaturma tosiaan vasta eilen. Nyt tuntuu samalta; oliko se vasta toissapäivänä.Tuntuu, kuin siitä olisi ainakin viikko. Suuri määrä puheluja monenlaisten ihmisten kanssa, kaksi sairaalaa,kaksi käyntiä veljeni talossa, järjestelyjä, sekavia miettimisiä tulevaisuudesta, paljon on tapahtunut. Eilen on tehty lannerangan leikkaus, kohta soitan kuullakseni mitä tehdään tänään ja mihin aikaan minä voisin lähteä sairaalaan.
Puhuin eilen puhelimessa veljeni kanssa. Hän uskoo, että tunto on palannut polviin asti ja että tuli tauko lenkkeilyyn. Hoitaja sanoi, että ei ole, veli tuntee omien käsiensä kosketuksen koetellessaan jalkojaan, että hän on vyötäröstä alaspäin halvaantunut.
Eilen soitti entinen työtoverini vuoden tauon jälkeen. Hän rohkaisi minua kertomalla, että hänen veljensä on neliraajahalvautunut ja elää virkeätä ja jopa matkustelevaa elämää sähköpyörätuolin ja avustajan avulla ja että Invalidiliitosta saa paljon apua.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Musta raita

Tänään oli järkytysten päivä. Aamu oli aivan tavallinen ja leppoisa. Sitten kuultiin 8-kuukautisen sukulaispojan äkillisestä aivokasvainleikkauksesta. Sitten tuli soitto, että veljeni on loukkaantunut puunkaadossa ja viety ambulanssilla keskussairaalaan. Naapurin ammattimetsuri oli  sahaamassa, mutta veli joutui jotenkin puun iskemäksi yrittäessään ohjata sen kaatumissuuntaa. Päivän mittaan selvisi, että loukkaantuminen on hyvin vakava. Nikamia ja luita on murtunut rintarangassa, niskassa ja lantiossa, toisessa keuhkossa verta. Jalat ovat halvautuneet! Huomenna rintaranka leikataan Tampereella, sitten seuraa muita leikkauksia. Sisareni matkusti sairaalaan. Veli oli tehostetussa tarkkailussa, omahoitaja vierellä. Veli ei tiedä tilaansa, on tajuissaan, mutta kyseli pääseekö hän huomenna kotiin.
Mitä tästä seuraa? Hän, lapsesta saakka urheilun harrastaja, joka juoksee ja hiihtää päivittäin, ei lääkärin mukaan enää koskaan juokse. Hän joka käy katsomassa sairaita ja yksinäisiä, joutuu sairastamaan ja kärsimään kovia kipuja. Hän, harras uskovainen, joka  rukoilee monien puolesta, tarvitsee nyt esirukouksia. Miten onnistuvat leikkaukset, miten kuntoutus, missä hän voi asua? Me olemme sisareni kanssa lähimmät omaiset. Kuinka hänelle voi käydä näin, hetkessä.

Minä tässä parilla kirjoituskerralla tuskailin, ettei minulla ole mitään tekemistä. Nyt taisi tulla. Kävimme jo hänen tuvallaan naapurikylässä laittamassa sähköpattereita päälle, ettei tupa jäädy. Kummallinen lisäjuttu; lavuaarin alla alkoi vesihana vuotaa, vaikka sellaista ei ole ennen esiintynyt. Vesijohto saatiin naapurin avulla suljetuksi ja huomisaamuna pitää mennä putkimiehelle avaamaan ovi, että saa hanan korjatuksi. Muutakin hoidettavaa siellä on. Vaikka voi olla, ettei veli siellä enää koskaan asu. En voi uskoa sitä todeksi. Käytännön asioita pitää heti hoitaa - postien kääntö, laskujen maksua, miten kaikki raha-asiat onnistuvat, kuntoutukset, mitä anomuksia pitää tehdä eri suuntiin tehdä, päivä päivältä jotain tulee ilmenemään. Jonkun pitää niitä hoitaa. Sisar asuu 200 kilometrin päässä.
Hyvä uutinen tuli illansuussa, se pikkupojan leikkaus on onnistunut hyvin, kasvain on saatu kokonaan pois ja se oli hyvänlaatuinen.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Metsäpirtillä

Tulimme eilen taas vanhalle tuvalle, lumen, sinisen hetken ja metsän huminan keskelle. Minä halusin tulla, mies oli vastahakoinen lähtemään kylmään taloon, haluaisi taas jopa ostaa isomman asunnon keskustasta.Koko ajan muuttuvat asumisajatuksemme ja menevät ristiin.Ei uskoisi, että tämä sekavuus jatkuu. Jotain vikaa tässä on. Välillä jo oli hyvä järjestys mielessä.
Tarvitsin nyt tätä rauhaa ympärilleni. Täällä on myös kuin jotenkin tarpeellinen, kun sytyttää pimeään taloon valot naapurien nähtäväksi ja lämmittää  tupaa. Keskustassa ei ole mitään, mikä minua tarvitsisi, kun viimeinenkin kurssitoive peruuntui perjantaina. Viihdyn kyllä siellä, jos minulla on erityisiä menoja. Muutoin siellä olo tyhjenee äkkiä.
Voisin olla täällä pidempäänkin, niinkuin viisi vuotta sitten jäätyäni eläkkeelle. Mies oli vielä töissä Helsingissä. Olin yksin viikonkin ja monasti päivän puhumatta kenenkään kanssa. Siinä ihminen rauhoittuu.
Pihakuvaan tuli heijasteena vastapäisen tuvanikkunan kynttelikkö.

torstai 12. tammikuuta 2012

Turhan panttina

Nyt on sellainen olo, tämän lunta satelevan hämärän pilven peitossa, että ei ole oikein mitään kiinnostavaa eikä moni asia huvitakaan. Kansalaisopiston kurssit peruuntuvat toinen toisensa jälkeen osanottajien puutteessa,vanhusprojekti ei tunnu tarvitsevan minua tapaamaan yksinäistä, kirpparille menoon tuli mielen mutkia. Nyt tulee mattoon harmaata raitaa.
Olimme kaksi vuorokautta Härmän kuntokeskuksessa. Ihan kiva se oli ja hyvä paikka, mutta sellaisethan sitä tarvitsevat, jotka kaipaavat lepoa paineiden keskellä. No, miehelle se olikin hyväksi, tuli vesiliikuntaa, mitä muutoin ei tapahdu.
Työvuosina ajattelin tammikuussa,että kun saisi olla kuin karhu pesässään pimeimmän ajan. Nyt se tietysti  voi toteutua, mutta sellaista uupumusta kuin ennen ei nyt ole.
Aloin kutoa (neuloa) kaulahuivia toissatalvisista ylijäämälangoista.

Jatkoa: Minulle nousi mieleen, että onkos tämä jokin erityinen päivä. On tasan viisi vuotta siitä, kun minulla oli viimeinen oikea työpäivä! Ensimmäinen vuosi oli vapauden iloa ja kuusi ulkomaanmatkaa, toisena oli asunnonmyyntiä ja -ostoa ja muutto, kahtena seuraavana tätini auttamista, sitten perikunnan asioitten hoito ja viime syksynä innostusta moneen asiaan. Nyt on kuin tyhjä lehti edessä.

perjantai 6. tammikuuta 2012

Voi isoa pientä

Kenen on nuo isot kengät, onko tyttäreltä jäänyt, ihmettelin vessassa käydessäni. Saappaat ovat tytön ja takimmaiset minun.Kyllä niiden on pakko olla vanhemman lapsenlapsen kengät, oli tuijotukseni tulos. Ulkona kastuneet vaatteet ja kengät olivat kylpyhuoneessa kuivumassa. Kenkien koko oli 38. Tämä pikkuinen poika, satujen ja tarinoiden ritari, alakoululainen ja nyt aikuisen kengänkoko! Niihin jalkoihin on tehty monta pientä sukkaa. Nyt saa ottaa mittaa omasta jalasta, mutta kohta siitä pitää jatkaa isommaksi.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Pikkumummolaan

Tänään siirryttiin Jyväskylän "pikkumummolaan", kun olemme luvanneet hoitaa lapsenlapsia kolmena päivänä. Täällä koulut alkavat vasta ensi viikolla. Ei oikein huvittanut alkaa koota taas kamppeita, mutta kyllä se rutiinilla sujuu, kun vain alkaa. Kuusenkoristeet ensin vinttiin, kuusi pihalle, havunneulasten lakaisu, petivaatteiden vaihto, siistimistä, joulu on ohi. Ei ole tarkoitus palata matkalta tänne. Ruuat kylmälaukkuun, jääkaappi pois päältä, vaatetta kassiin, veden katkaisu. Miehellä lääkkeet ja muut omat varusteensa. Aina jotain unohtuu, nyt unohtui kiertää patterit, tarkistaa lämpötilat  ja katsoa etteivät verhot koske pattereihin. Kai ne siinä kymmenessä asteessa ovat missä ennenkin. Eikä tullut toisia kenkiä mukaan, vain talvilenkkarit jalkaan. Lähdettiin aamusta, kun oli luvattu pahasti huononevaa keliä.

Matkalla ihailin talvista grafiikkaa; lehtipuiden oksien tummaa, tarkkaa pitsistöä vaaleaa pilvitaivasta vasten ja polveilevien pikkujokien kylmää mustuutta lumen peittämän rantahyhmän mutkissa.

Niin sitä taas asetuttiin yksiöön. Yläkertaan muuttanut nuoripari tuntuu hankkineen koiran, joka vinkui ja raapi siihen asti, kun isäntäväki tuli kotiin. Kyllä tässä talossa siis kuuluu ääniä, jos niitä on. Tähän asti on ollut liiankin äänetöntä. Huomenna meiltä kuuluu sitten aikamoinen metakka hiljaisiin naapureihin.

Mielessä pyörii paikkaa vaihdettaessa tuon tuostakin kysymys, onko tämä kolmen vaatimattoman asunnon haltijuus riesa vai rikkaus.Olisi käytännöllisempää, että olisi yksi hyvä ja tilava asunto hyvällä paikalla, mutta tähän hajasijoitukseen on ajauduttu toiminnallisista syistä. Pitää vain ajatella, että vaihtelu virkistää. Eikä tarvitse viedä tavaraa kirpputorille, kun koettaa varustaa jokaisen paikan asumiskuntoon.









tiistai 3. tammikuuta 2012

Enkelivinkki

Eipä tallentunut tämä teksti näköjään; piti olla kertomus toimintansa lopettaneen  tietokoneen "ihmeestä", kun se komeron pohjalta nostettuna yllättäen avautuikin ja antoi minun tallentaa kuuden vuoden muistot lapsenlapsista. Juuri se tiedosto oli jotenkin tuhoutunut, kun tallensin tiedot loppuaan tekevältä tietokoneelta. Kuin enkeli olisi vinkannut, että koetapa avata se kone vielä!  Kirjoitin postauksen vanhalla koneella, mutta se ei näköjään tallentanut sitä. Mutta hienoa, että sain lapsimuistot talteen ja voin joskus antaa ne heille.. (Kirjoitettu 11.1.)

maanantai 2. tammikuuta 2012

Pientä laittoa

Otin tämän kuvan tervehdykseksi erityisesti sille ystävälle, joka on viettänyt joulua ulkomaan kodissa.Siellä ei ainakaan pihapiirissä tätä valkoista ihanuutta varmaan esiinny.

Nyt on kyllä tuuli puistellut oksat paljaiksi. Tuon tuostakin tuuli kohahtelee savupiipussa niin, että pitää katsoa, ovatko pellit auki vai kiinni.On ennustettu taas uutta myrskyä. Tapaninpäivän jäljiltä on vielä paljon koteja pimeinä  ja puita kumossa, vaikka ei tällä paikkakunnalla, tällä kertaa.

Tänään olin vähän kyläilemässä. Kävin tervehtimässä yhtä piristynyttä syntymäpäiväsankaria ja sitten kävin veljeni luona lapsuuskodissani siivoamassa uuden, savuttavan hellan nokijälkiä. Nokeentuneet verhot otin alas ja pesin kotona. Vanhapoika ymmärtää siivoamisella vain lattian ja tiskipöydän  siistimisen eikä kuuntele siskojen motkotuksia.Hella veti tänään kohtuullisesti. Siivouksen ohessa laitoin uuniin riisipuuron ja kropsun, kun  veli ei halua opetella tekemään näitä toiveruokiaan. Miten nuo lapsena passatut miehet osaavatkin laittaa muut tekemään hommia puolestaan!