perjantai 29. kesäkuuta 2012

Irtiottoa

On ollut sellainen olo että tarvitsisin lomaa. Oli taas tiiviisti veljen asioita, palvelukodin kevätjuhla, iso hoitosuunnitelmapalaveri. Minulle jäi hakemusliitteiden tekoa. Oli levoton olo, että unohtuuko jotain. Mieli ei saa rauhaa, ennenkuin kaikki on varmasti muistettu. Kelasin asioita yölläkin. Tuli työajat mieleen. Palaveri oli hyvä, mutta veljelle raskas kaikkien asioiden vyörytys ja keskipisteenä olo. Hänen stressinsä ja huolensa eläkkeen riittämisestä tarttui minuunkin.

Onhan tämä puoli vuotta ollut tiivistä paneutumista toisen ihmisen elämään. Pieni irtautuminen tekisi hyvää. Olisi tehnyt mieli konserttiin. Sen puuttuessa teimme pienen taidematkan Soile Yli-Mäyryn taidetaloon, värikylläisten maalausten ja kauniin miljöön keskelle. Palattuamme etsin vanhat akryylivärit kahden vuoden takaa. Tein nopeasti kaksi näyttelyssä nähtyä matkivaa kuvaa väreillä, joiden putkilot eivät olleet kuivuneet. Soitin Sibeliuksen kuudetta niin että talo raikui.Nyt on ihan rauhallinen olo.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Sielu muuttaa


Nyt vasta tulin perille tähän Torpan elämään, vaikka olemme olleet täällä jo monta viikkoa. Sielunikin tuli tähän kuohuvien koiranputkipeltojen ja tämän öisen valon kylään. Jos ei jaksa tehdä oikein mitään, voikin olla läsnä.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Viesti tuonilmaisista

Nyt on palattu mökkireissulta kotikulmille, mutta yksi kokemus viipyilee mielen pohjalla.
Juhannuspäivänä olin yksin tuvassa, makailin sohvalla ja tein keskittyneesti sudokua. Yhtäkkiä tuli kirkas hyvä olo ja läsnäolon tuntu. Tuntui, että edesmennyt Iida-täti tuli valoisaan tapaansa toivottamaan hyvää juhannusta. Vastasin ja juttelimme monista asioista. Lupasin jopa mennä käymään hänen entisessä kodissaan, jos se nyt uuden omistajan  kuoltua tulee myyntiesittelyyn. Siellä ovat vielä varmaan tädin huonekalut. Kun läsnäolo jatkui, kysyin, olisiko hänellä minulle jotain viestiä. Tuli hidas tunne, että jotain vaikeaakin voi olla tulossa.
Tämä  hyvä olo on aivan erilaista kuin mikään muu. Koko ajan hymy nousi kasvoille, oli niin kirkkaan hyvä olo. Kokemus kesti paljon kauemmin kuin aikaisemmat, monta minuuttia. Nimitin ensin näitä taivasvälähdyksiksi, mutta taivas ei tunnu oikealta sanalta. Siinä avautuu jokin  toinen ulottuvuus, jossa on enkeleitä läsnä. Olisiko se sana tuonilmainen?

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Mittumaarina

Saarimökki oli vapaana ja suostuttelin miehen lähtemään tänne juhannuksen viettoon. Tuttu maisema avaa väylät kaikkiin kesiin, niihin kahteenkymmeneenviiteen, joina tämä paikka meitä on hoitanut. Perusnäkymät piirtyivät syvälle sieluun ja pyrkivät myöhemmin aina esiin maalauspiirissä.Saunasta suoraan järveen on paikan ylellisyys, toinen on hyttysten puute, kolmas joka puolelta yötä päivää ympäröivä valo ja vesi. Missään en nuku niin hyvin kuin täällä sinisessä minikammarissa. Tällä jaksaa taas.
Hyvä olo tuli siitäkin, että veli pääsi taksilla kotikylän leirikeskuksen juhannusjuhliin ja sai tavata uskonystäviä ja kyläläisiä tutuissa puitteissa. Hänellekin tuli juhannus.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Iltalukuja

Minusta on hauska lukea lapsille iltasaduiksi vanhoja koulukirjoja. Iltasatuja luetaan, vaikka lapset osavat itsekin lukea sujuvasti. Näin tehtiin  myös omien lastemme alakouluaikana.  Viisikymmentäluvun sadunhohtoisissa lukukappaleissa on usein jokin oivallettava nokkeluus tai moraalinen opetus. Omien lasten lukukirjojen tekstit seitsemänkymmenluvun lopulta ovat arkisia ja tylsän varovaisia.
Kysyin, mitä nyt lukisin. " Lue sellainen, jossa on nouseva alku, jämäkkä, jännittävä keskikohta ja sitten huojentuva loppu", sanoi poika. " Juuri niin", sanoi tyttö, " alku nouseva, keskikohta  tasaisen jännittävä ja loppu laskeva."  Luin Topeliusta ja kansansatuja.
 Oli hauska lukea Topeliuksen tarina veljeksistä, joista toinen leikki paperisotilailla huoneessaan ja toinen reippaili ulkona, kun juuri olimme nähneet Topeliuksen kodissa Uudessakaarlepyyssä näitä paperisotilaita vinttikamarin pöydällä. Hölmöläisjutut sekä ahkeran ja laiskan tytön vedenalainen palvelus on luettu useampaan kertaan eri versioina.



tiistai 19. kesäkuuta 2012

Heleitä kuteita

Lastenlasten kanssa elämä on täyttä. Ei siinä ehdi muuta ajatellakaan kuin uimaveden välkettä ja mielikuvitussankarien seikkailuja. Mumman hauskin hetki taitaa olla se, kun yhdeksänvuotias ilmoitti, että hän tekee nyt ruuan: Broileria sipulipedillä. Sen hän teki. Hän haudutti paistetut leikkeet ja sipulit yllättäen maidossa, kerma ei kelvannut. Ruuasta tuli oikein hyvää. Nirso pikkusiskokin söi hetkessä annoksensa. Ruokaoppi on saatu Rottatoulle-nimisestä lastenohjelmasta.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Virsiterapiaa

Tänään menin veljeni kanssa kirkkoon. Sinne on vajaa kilometri tasaista katua pitkin. Teema "kiitoksen aika" jatkui mielessäni, kun veli veisasi virsiä hyvällä äänellään. Katsellessani häntä kaksi kuukautta hengitysputkissa, mietin, mahtaako hän enää koskaan laulaa.
Virsien hoitavat sanat nousivat minulle ensi kertaa esiin, kun eräs tätini kertoi lukevansa virsiä miehensä kuoleman jälkeen. Niitä hän jaksoi lukea. Kun hän makasi sairaalassa kipujen vankina, etsin lohduttavia virsirunoja ja luin niitä hänelle. Sanat tuntuvat lausuttuina voimakkaammilta kuin laulettuina. Ahdistus ja lohdutus, terveys ja sairaus, varjelus ja johdatus ovat osia, joista usein löysin sopivia runoja.

Nyt veli lauloi hartaasti virttä 303: ..
"kääntää omillensa
 heidän parhaaksensa kaiken vaikean.
Vaivoihin jos joudunkin, kuormani hän kaikki kantaa,
kiitosmieltä antaa."

"Huomaas murheet heitän,
Herra turviis peitän suuret puutteeni.
Tunnet asiani, valvo parastani,
Vapahtajani".

Ihmiselle, jolle asioiden ja tuntojen psykologinen erittely on vierasta ja terapeutille puhuminen ison kynnyksen takana, voi virsiruno tulla lähelle, kuvata sielun tuntoja, antaa lohtua ja avata uusia näköaloja. Koko ajan kummassakin sairaalassa sairaalapappi kävi hänen luonaan lukemassa ja juttelemassa, silloinkin kun hän ei voinut itse puhua. Näistä maisemista nousee veljen henkinen voima murroksensa tyyneen kantamiseen.

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Asettumista

Veli asettuu pikku hiljaa uuteen elämäänsä. Eilen tehtiin asiointikierros pankkiin, apteekkiin ja kauppaan. Hän tapasi matkalla muutamia tuttuja, jotka pysähtyivät tervehtimään. Pankissa oli kotikylästä kotoisin oleva virkailija, joka tuli innokkaasti hakemaan meidät omaan loosiinsa, vaikka vuoronumero ei sinne osoittanut. Elämään paluun tunne voimistuu.

Tasaisella jalkakäytävällä hän pyörittää itse kulkuneuvoaan, että saa samalla jumppaa. Vaikka joka paikkaan pääsee pyörätuolilla, on kaduissa ja kynnyksissä korotuksia, joista ei yksin selviä. Samoin ylä-ja alamäissä tarvitaan avustajaa. Etsittiin reittiä, jossa olisi vähiten epätasaisuuksia. Pyörätuoli tuo uuden näkökulman ympäristöön.

Perusturvakeskuksesta soitettiin, että hänelle on myönnetty henkilökohtaisen avustajan palkkaus, määrä on kolmekymmentä tuntia kuukaudessa. Nyt pitäisi  löytää sopiva henkilö lähinnä palvelutalon ulkopuolella liikkumisiin, mieluiten urheiluhenkinen mieshenkilö. Myös 18 taksiseteliä kuukautta kohti on myönnetty. Sairaalan fysioterapeutti on tehnyt suosituksen fysioterapiasta kaksi kertaa viikossa, päätös ei ole vielä tullut. Sähköllä pyörivä polkulaite on varausjonossa.

Tuntuu aivan ihmeelliseltä, että vaikeavammaisen tuet toimivat Suomessa näin hyvin. Asiassa on yksi suuri kuilun mahdollisuus: Jos tämä palvelutalon asunto ei olisi vapautunut, mikä olisi tilanne? Tällä paikkakunnalla ei ole muuta sopivaa paikkaa vammaiselle, joka tarvitsee yölläkin avustusta. On pari huonokuntoisten vanhusten hoivakotia, joissa on ympärivuorokautinen henkilöstö, mutta ankeata hänestä olisi sellaisessa jo asua. Muissa ei ole yöpäivystystä. Olen kuullut, että joku vaikeasti vammautunut mies oli lähetetty iäkkäitten vanhempiensa hoidettavaksi, kun muuta paikkaa ei ollut. Kysyin, mikä olisi ollut vaihtoehto, jos tämä asunto ei olisi vapautunut. Se olisi ollut noin sadan kilometrin päässä oleva asuntola.



torstai 7. kesäkuuta 2012

Juhlapäivä

Eilen oli juhlapäivä, kun veli pääsi sairaalasta uuteen kotiin. Sitä edelsi tietysti aikamoinen puuha, kuten juhlan valmisteluun kuuluu. Sisaren kanssa järjestimme asumispalvelutalon kaksiota asumiskuntoon. Tuotiin kunnostetut huonekalut, astiat, vaatteet, asiapaperit. Ostettiin pitkä lista tavaraa; uusia petivaatteita, pyjama,sukkia, lamppuja, keittimiä, siivousvälineitä, koreja. Välillä mietimme, pitäisikö tämä tehdä veljen kanssa, mutta tiesimme, ettei siitä tulisi mitään: mitään ei tarvittaisi. Verhot löytyivät omista varastoistamme. Kärsivällisyyttä kysyi eniten verhonipsujen kahden pienen palan liittäminen yhteen ja putoilevien osasten kanssa kiipeileminen katonrajassa liu'uttamassa  nipsuja listaan. Hikisintä oli lamppujen kokoaminen ja kiinnittäminen kattoon. Mies auttoi siinä. Viidennestä paikasta löytyi ovikori luukusta putoavaa postia varten, hän kun ei saa postia nostetuksi lattialta. Puolentoista kilon punttia, jota hänen heikompi kätensä tarvitsee, ei löytynyt mistään. Yksi kirpparirouva lupasi huomenna tuoda sellaisen kotoaan. Välillä piti täyttää monenlaista lomaketta. Sairaalasta tuotiin upouusi sairaalasänky ja seisontateline. Asunto on  kuntoutussairaalan ja kodin yhdistelmä, kuten kuvista näkyy, mutta kyllä siinä voi viihtyä, kun on tuttuja tavaroita mukana. Ympärillä on avara kaupunkimaisema kolmeen suuntaan.
 

Ja niin keskusairaalasta tuli kyyti ja sieltä mies uuden hyvän pyörätuolin kanssa, vähän hämmentyneenä, vähän valvoneena. Melkein heti piti lykätä kynä käteen; allekirjoita tämä takuuvuokralasku ja tämä vuokrasopimuskaavake jne. Paljon uusia laitteita on opeteltavana, ovenavaajat, hälytysnapit, ajastettu hella jne. Katso tätä, tämä toimii näin, paina tästä.. Henkilökunta tuntuu mukavalta. Pieni tulojuhla oli  rauhallinen hetki kaakaon ja munkkien kera. Mahdolliset huolet on siirretty taka-alalle, ehkä niitä ei olekaan.

Varsinainen juhla oli meno heti samana iltana pesäpallokentälle peliä katsomaan,sarjan jota hän on aikaisemmin valmentanut. Hän oli suunnitellut tätä menoa jo päiväkausia, kun tiesi pelikauden alkavan. Onneksi sää salli pelikentälle menon. Matkaa oli puolisen kilometriä. Aluksi ripotteli muutamia pisaroita, mutta niin pilvet haihtuivat. Pilvikuva on urheilukentän taivaalta. Monia tuttuja kävi häntä tervehtimässä ja lupasivat tulla kyläilemään. Oli hieno peli. Vähän hän ärähti, kun tyrkyttelin lisävaatetusta viileän  iltatuulen viritessä.

On kiitoksen aika. Mies, joka taisteli kaksi kuukautta hengityskoneessa liman, kuumeen ja rikottujen luitten kanssa, liikkuu reippaasti pyörätuolilla raikkaassa ulkoilmassa. Istuminen on vähän outoa, on kuin istuisi suossa, kun tuntoa ei ole vyötärön alapuolella, mutta hän jaksaa istua tuntikausia. Toivoa edistymisestä ei tarvitse hylätä, mutta nyt eletään tämän tilanteen mukaan. Kymmenen päivää vaille viisi kuukautta on kulunut tapaturmasta, joka hetkessä muutti yhden elämän kulun ja on vaikuttanut meihin muihinkin. Täytyy sanoa, että väsyttää, mutta on mukava ajatella, että veli viettää turvallisessa asunnossa nyt omaa iltaansa tutustuen rauhassa uuteen ympäristöönsä. Jääkaapissa on evästä, jota voi ottaa silloin kun tekee mieli, se tekee kodin tuntua.




sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Murto

Illalla soitti eräs naishenkilö veljeni naapurustosta. Hän oli ollut koiran kanssa kävelyllä tiellä, joka menee veljen talon läheltä. Koira oli havainnut  pihassa rusakon ja vetänyt kovasti pihaa kohti. Tämä kävelyttäjä oli silloin havainnut, että  ulko-oven lasi oli rikottu.
Menimme miehen kanssa paikalle. Autosta soitin hätäkeskukseen, poliisille kun ei voi suoraan soittaa. Käskettiin soittaa pihasta uudelleen, jos näyttää että on menty sisälle. Paksu ovilasi oli rikottu lukon kohdalta, ilmeisesti oli lyöty harjanvarrella voimakkaasti rikki. Poliisi tuli kohtuuajassa, odottelimme ulkona. Rusakko hyppeli sinisessa lemmikkipellossa ikkunan alla.
Piha-aitan ovi oli selkosen selällään. Selvästi sisällä talossakin oli käyty; vintinovi oli auki, kaapinovia auottu ja jätetty auki. Mitään arvokasta siellä ei vorolle juuri ole, mutta muutama pokaali mielestäni puuttui ja tietyssä paikassa ollut, sisareni juuri löytämä vanha Kela-kortti. Auton avaimet ja paperit olivat tallessa ja otin ne mukaani. Poliisi löysi lattiasta isoja kengänjälkiä ja kuvasi ne. He tekevät rikosilmoituksen, mutta tuskin mitään tietoa löytyy. Poliisi sanoi, että onneksi ei ole sotkettu ja rikottu paikkoja, niinkuin tällaisissa tapauksissa yleensä tapahtuu.
Veljelle en ruvennut asiasta soittamaan yötä vasten. Hänestä tuntuu tämä varmasti vaikealta, kun ei pääse itse paikallekaan.Hän on ollut itse vuosikausia monen harvoin asutun talon vahtina, myös tämän meidän torpan. Koskaan niissä ei ole tehty vahinkoja.
Huomenna pitää hoitaa uusi lasi tai muu korjaus oveen ja soittaa varmuuden vuoksi muutama puhelu, kun henkilötunnus on nyt väärissä käsissä.
Tämän täytyy olla joku, joka tietää asujan olevan sairaalassa. Inhottavaa. Tuli rumanruskea raita tähän tummasävyiseen mattoon.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Vihreän keskellä

Niin vain kului iltaan tämäkin kylmä, tuulinen sadepäivä, jolloin mies sanoi: "Odotin niin lepoa ja rauhoittumista, mutta tämähän on vain tylsää". Kohta voidaan alkaa katsoa Wallanderia.

Sadepäivän, kylmänkin,  jälkeen vihreys huumaa joka puolella. Yritin maalata vihreän eri  sävyjä, mutta ei onnistunut, vihreä on vaikea väri. Tavallisen digikameran kuva ei loista, kun on painavat illan pilvet päällä, mutta tässä elän. Nautin tästä vihreydestä talven jälkeen. Voiko ihminen elää terveenä ilman tätä? Ei ainakaan siihen lapsena kasvanut,