lauantai 9. kesäkuuta 2012

Asettumista

Veli asettuu pikku hiljaa uuteen elämäänsä. Eilen tehtiin asiointikierros pankkiin, apteekkiin ja kauppaan. Hän tapasi matkalla muutamia tuttuja, jotka pysähtyivät tervehtimään. Pankissa oli kotikylästä kotoisin oleva virkailija, joka tuli innokkaasti hakemaan meidät omaan loosiinsa, vaikka vuoronumero ei sinne osoittanut. Elämään paluun tunne voimistuu.

Tasaisella jalkakäytävällä hän pyörittää itse kulkuneuvoaan, että saa samalla jumppaa. Vaikka joka paikkaan pääsee pyörätuolilla, on kaduissa ja kynnyksissä korotuksia, joista ei yksin selviä. Samoin ylä-ja alamäissä tarvitaan avustajaa. Etsittiin reittiä, jossa olisi vähiten epätasaisuuksia. Pyörätuoli tuo uuden näkökulman ympäristöön.

Perusturvakeskuksesta soitettiin, että hänelle on myönnetty henkilökohtaisen avustajan palkkaus, määrä on kolmekymmentä tuntia kuukaudessa. Nyt pitäisi  löytää sopiva henkilö lähinnä palvelutalon ulkopuolella liikkumisiin, mieluiten urheiluhenkinen mieshenkilö. Myös 18 taksiseteliä kuukautta kohti on myönnetty. Sairaalan fysioterapeutti on tehnyt suosituksen fysioterapiasta kaksi kertaa viikossa, päätös ei ole vielä tullut. Sähköllä pyörivä polkulaite on varausjonossa.

Tuntuu aivan ihmeelliseltä, että vaikeavammaisen tuet toimivat Suomessa näin hyvin. Asiassa on yksi suuri kuilun mahdollisuus: Jos tämä palvelutalon asunto ei olisi vapautunut, mikä olisi tilanne? Tällä paikkakunnalla ei ole muuta sopivaa paikkaa vammaiselle, joka tarvitsee yölläkin avustusta. On pari huonokuntoisten vanhusten hoivakotia, joissa on ympärivuorokautinen henkilöstö, mutta ankeata hänestä olisi sellaisessa jo asua. Muissa ei ole yöpäivystystä. Olen kuullut, että joku vaikeasti vammautunut mies oli lähetetty iäkkäitten vanhempiensa hoidettavaksi, kun muuta paikkaa ei ollut. Kysyin, mikä olisi ollut vaihtoehto, jos tämä asunto ei olisi vapautunut. Se olisi ollut noin sadan kilometrin päässä oleva asuntola.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti