Juhlapäivä

Eilen oli juhlapäivä, kun veli pääsi sairaalasta uuteen kotiin. Sitä edelsi tietysti aikamoinen puuha, kuten juhlan valmisteluun kuuluu. Sisaren kanssa järjestimme asumispalvelutalon kaksiota asumiskuntoon. Tuotiin kunnostetut huonekalut, astiat, vaatteet, asiapaperit. Ostettiin pitkä lista tavaraa; uusia petivaatteita, pyjama,sukkia, lamppuja, keittimiä, siivousvälineitä, koreja. Välillä mietimme, pitäisikö tämä tehdä veljen kanssa, mutta tiesimme, ettei siitä tulisi mitään: mitään ei tarvittaisi. Verhot löytyivät omista varastoistamme. Kärsivällisyyttä kysyi eniten verhonipsujen kahden pienen palan liittäminen yhteen ja putoilevien osasten kanssa kiipeileminen katonrajassa liu'uttamassa  nipsuja listaan. Hikisintä oli lamppujen kokoaminen ja kiinnittäminen kattoon. Mies auttoi siinä. Viidennestä paikasta löytyi ovikori luukusta putoavaa postia varten, hän kun ei saa postia nostetuksi lattialta. Puolentoista kilon punttia, jota hänen heikompi kätensä tarvitsee, ei löytynyt mistään. Yksi kirpparirouva lupasi huomenna tuoda sellaisen kotoaan. Välillä piti täyttää monenlaista lomaketta. Sairaalasta tuotiin upouusi sairaalasänky ja seisontateline. Asunto on  kuntoutussairaalan ja kodin yhdistelmä, kuten kuvista näkyy, mutta kyllä siinä voi viihtyä, kun on tuttuja tavaroita mukana. Ympärillä on avara kaupunkimaisema kolmeen suuntaan.
 

Ja niin keskusairaalasta tuli kyyti ja sieltä mies uuden hyvän pyörätuolin kanssa, vähän hämmentyneenä, vähän valvoneena. Melkein heti piti lykätä kynä käteen; allekirjoita tämä takuuvuokralasku ja tämä vuokrasopimuskaavake jne. Paljon uusia laitteita on opeteltavana, ovenavaajat, hälytysnapit, ajastettu hella jne. Katso tätä, tämä toimii näin, paina tästä.. Henkilökunta tuntuu mukavalta. Pieni tulojuhla oli  rauhallinen hetki kaakaon ja munkkien kera. Mahdolliset huolet on siirretty taka-alalle, ehkä niitä ei olekaan.

Varsinainen juhla oli meno heti samana iltana pesäpallokentälle peliä katsomaan,sarjan jota hän on aikaisemmin valmentanut. Hän oli suunnitellut tätä menoa jo päiväkausia, kun tiesi pelikauden alkavan. Onneksi sää salli pelikentälle menon. Matkaa oli puolisen kilometriä. Aluksi ripotteli muutamia pisaroita, mutta niin pilvet haihtuivat. Pilvikuva on urheilukentän taivaalta. Monia tuttuja kävi häntä tervehtimässä ja lupasivat tulla kyläilemään. Oli hieno peli. Vähän hän ärähti, kun tyrkyttelin lisävaatetusta viileän  iltatuulen viritessä.

On kiitoksen aika. Mies, joka taisteli kaksi kuukautta hengityskoneessa liman, kuumeen ja rikottujen luitten kanssa, liikkuu reippaasti pyörätuolilla raikkaassa ulkoilmassa. Istuminen on vähän outoa, on kuin istuisi suossa, kun tuntoa ei ole vyötärön alapuolella, mutta hän jaksaa istua tuntikausia. Toivoa edistymisestä ei tarvitse hylätä, mutta nyt eletään tämän tilanteen mukaan. Kymmenen päivää vaille viisi kuukautta on kulunut tapaturmasta, joka hetkessä muutti yhden elämän kulun ja on vaikuttanut meihin muihinkin. Täytyy sanoa, että väsyttää, mutta on mukava ajatella, että veli viettää turvallisessa asunnossa nyt omaa iltaansa tutustuen rauhassa uuteen ympäristöönsä. Jääkaapissa on evästä, jota voi ottaa silloin kun tekee mieli, se tekee kodin tuntua.