sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Silmäisi eteen

 Kävin kahtena päivänä Isonkyrön Herättäjäjuhlilla, lauantaina veljeni kanssa ja sunnuntaina miehen. Sisareni oli seurana kumpanakin päivänä. Sää oli suosiollinen, kesänlämmin. Vain lauantai-iltana oli tullut sadekuuro. Portilla ei myydä pääsylippuja, vaan körttipastilleja.
Usein virret ovat olleet minulle vahvempi kokemus kuin puheet. Ne ovat jääneet päiväkausiksi soimaan päähän kuin virsikaraoke.Tuttujen tapaaminen, tuhansien ihmisten ehtoollinen, päätösrukous ja siunaus polvillaan ovat juhlaa. Päätösrukous on päivien ainoa rukous, muutoin puheista viriävät virret ovat sitä.
Nyt osa virsistä oli minulle vieraita eivätkä voi kaiuttaa tuttuja "nauhoja" päässä. Minna Kettunen, kirjailija, virsilaulaja jätti puheestaan kaiun. Hän puhui hyvin, lauloikin välillä. Puhe oli  kuin veljelleni. Säpsähdin, kun hän aloitti rohkeasti halvaantuneen miehen parantumisesta. Veljeni viereltä puhe kuulosti kuin paiseen leikkaamiselta terävällä veitsellä. "Ettei katkeruus halvaannuta sydäntä on myös parantamista" oli tässä tilanteessa hoitavaa sanaa. Tunteen jakaminen on parantavaa.Tuntui, että puhe oli juuri tarpeellista lohtua veljelleni, jota uusi arki- vamman aiheuttamat rajat ja jatkuva riippuvuus avusta- on alkanut rasittaa ja ärsyttää. "Säälivät siellä, niin minäkin ennen säälin", hän sanoi kun lähdettiin. Hän tapasi monia tuttuja. Yksi kertoi, että oli saanut lohtua omiin sairauksiinsa siitä, että veli oli sairaalassa sanonut ottavansa onnettomuuden Jumalan kädestä. Palatessa veli oli levollisempi.
Muissakin päiväseurojen puheissa oli sydän mukana.Niistä saa jonkun käsityksen Herättäjäjuhlien nettisivuilta.
Lähtiessä kannoimme penkkimme kasaan, kuten juhlien talkooluonteeseen kuuluu. Kun katsoin taakseni, kentällä ei ollut enää yhtään penkkiä  eikä yhtään roskapaperia näkynyt.Yleisessä puheessa juhlimisella tarkoitetaan ryyppäämistä, mutta paljon on kansaa, joille juhla on jotain muuta.
Yhden virren poljento nousee nyt illalla kuitenkin pintaan: Silmäisi eteen, Jeesus. Taitaa se karaoke käynnistyä kuitenkin.


1 kommentti: