maanantai 29. huhtikuuta 2013

Koti kuin ennen

Kahden eläkeläisen hiljainen talvikoti herää eloon, kun odotetaan viikonloppuvieraita. Yleensä vieraamme tulevat Torpalle, mutta nyt ei olla siellä. Tuuletetaan vieraspetivaatteita, kaivetaan paremmat lautaset kaapin perukoilta ja pestään ne, otetaan esiin melkein unohtuneet kahdeksankymmenluvulla ostetut venäläiset teekupit ylimmältä hyllyltä. Etsitään iltapalareseptejä myöhään illalla saapuville vieraille. Tai tutuille, pojalle ja hänen rakkaalleen. Paistosten tuoksu tulee heitä ovella vastaan.

Astioita pois kokoillessani muistelen aikaisempia koteja. Tämän kodin huonekalut muistuttavat niistä. Varhempina perheajan vuosikymmeninä oli useinkin vieraita, sukulaisia ja ystäviä, lapsiperheitä, astioiden kilinää. Elämä on hiljentynyt.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Leipäressua

Tietääkö kukaan, mitä on leipäressu? Keittelin sitä juuri kuivuneesta ruisleivästä. En ollut muutamaan vuoteen muistanutkaan tätä ruuan hyötykäyttöä. Lapsuudessa se oli tuttu ruoka. Kotona leivottu ruisleipä kuivatettiin orressa. Jossain vaiheessa se kuivui niin, ettei siitä saanut hyvähampainenkaan palasta. Leipä pilkottiin kattilaan, vettä päälle ja hiljaisella tulella kiehuteltiin puuroksi. Näin tein nytkin.Voita ja maitoa päälle, vähän puolukkahilloakin. Hyvää on mielestäni. Lasteni mielestä ei ollut, kun sitä joskus tarjosin.
Nyt tuntuu yksinolo pitkästyttävältä. Ei ollut tarvetta yksinoloon tällä kertaa. Mies lähti  neljän kaverinsa kanssa viideksi päiväksi Saksaan  uudelle "filosofien jalanjäljillä"- reissulle. Pitävät siellä luentoja toisilleen ja katsastavat paikkakuntia hyvässä seurassa.Sitä voisi varmaan sanoa omatoimiseksi laatuelämäksi.
Aika on hidasta senkin takia, kun odotan toista viikkoa remonttimiehen soittoa. Ei voi oikein sopia mitään muuta. Torpalla aletaan tehdä kylpyhuone- ja keittiöremonttia. Ei voi oikein tehdä tarviketilauksiakaan. Ahtaan kylpyhuoneen ratkaisut selviävät vasta, kun lattia on purettu pois ja voidaan päättää, mitä voi siirtää.
Kudon tässä sitten sukkaa Kodin Pellervon ohjeella ja jäähdyttelen leipäressua.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Hetken välähdys

Sunnuntai-iltana oli paikkakuntamme yhden kirkkokuoron vuosijuhlakonsertti. Kirkko oli melkein täynnä väkeä. Oli hieno konsertti, kuoro soi kauniisti ja kirkkaasti, ohjelma oli monipuolinen, kuorokin liikkui alttarilta keskiristille ja lehterille. "Niinkuin janoinen maa" jäi päällimmäiseksi mieleeni. Lopuksi taas kiitettiin seisaaltaan laulaen "Herraa hyvää kiittäkää". Vieressäni istunut nuorehko mies alkoi komella bassoäänellä laulaa toista ääntä. Voin hetken kuvitella, että minäkin osaisin laulaa.

Lehteriltä laskin 18 tuttua henkilöä. On se kymmenkunta enemmän kuin ennen paluumuuttoa. Minkähänlaista olisi, jos tuntisi useimmat? Kuunnellessani ja katsellessani ihailin tämän  maaseutukaupungin harvinaisen monipuolista  kulttuuritarjontaa. Viikon sisällä olen ollut teatterissa ja kahdessa konsertissa. Naapurikunnistakin tullaan usein tilaisuuksiin ja muutetaankin. Paikkakunta on Etelä-Pohjanmaan harvoja muuttovoittokuntia. Kulttuuri ja harrastusmahdollisuudet vetävät talouttakin eteenpäin.

Pieneksi hetkeksi välähti kotonaolon tuntu, mutta katosi samantien. Tässä kirkossa olen istunut monina vaikeina nuoruuden pyhäaamuina, mutta silti en koe sitä omakseni. Se tuntuu minulle liian isolta. Syrjäkyläisen identiteetti  istuu syvässä. Tiedän, että tämän ymmärtävät ainakin jotkut kotikyläni kasvatit. Sisäinen kodittomuus jatkuu.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Virtausta ja tulvahuippu




Piti lähteä jokivarteen katselemaan kevättä. Se tulee täällä maaseudulla sulavana, märkänä, virtaavana, rapaisena, silmuisena. Sitä kaipasin Kruunuhaan asfalttikeväänä vuonna 1986 niin, että kipeää teki.







Illalla lähdin pyöräilemään toiseen suuntaan. Rautatiesillan alla oli tie poikki veden takia, mutta pyörällä pääsi jalkoja nostellen suhauttamaan läpi. Kahden sillan luona oli jäämassoja, muualla joki on auki. Vettä on kymmeniä metrejä uoman molemmin puolin. Ihmisiä kulki katselemassa ja kuvaamassa tätä kevään näytelmää keskellä kaupunkia. Katseltiin, kuinka lähellä taloja vesi on. Nyt pitäisi veden alkaa laskea. Padot on avattu. Muisteltiin, milloin viimeksi hiihdettiin jäällä.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Suremista

Vanhat päiväkirjapohdintani oli melkein aina kirjoitettu flunssa- tai poskiontelotulehduksen sairaspäivinä. Yksin kotona arkipäivänä, sängyssä, puunlatvojen liikettä katsellen oli tilaa tutkailla elämää ja usein myös työasioita. Tänään olen tarvinnut samanlaista olotilaa. Flunssaoireet ovat aivan lieviä, pikemminkin sairastan veljeni kohtaloa. Valvoin yöllä surren hänen elämäänsä sairauksien vankina. Mietin, mitä voisin tehdä. Ahdistus ja monenlaiset hankalat oireet pitävät häntä vallassaan. Maailma murenee, vaikka hän yrittää taistella sen koossa pitämiseksi.Eikö yhden ihmisen osalle riittäisi vakava onnettomuus ilman eteneviä sairauksia? Eilen kuulin hänen rukoilevan, että pääsisi pian pois. Soitin tänään hoitavalle lääkärille, että jos lääkityksestä löytyisi jotain lievitystä. Vastaanottoaika on vasta kuukauden päästä.
Koivut seisovat huhtikuun kylmänkosteassa tuulessa. Paljaat latvat liikahtelevat harmaata taivasta vasten.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Mukaan rakastettu?

Tänään oli Raamattukurssin jatkopäivä opistolla. Hyvä teologinen opetus avaa Raamatun tekstejä aivan uudella tavalla kiinnostaviksi. Taustatietoni ovat koulutiedon aikaisia eikä usein tule Kirjaa avatuksi. Vuosituhantinen perspektiivi avaa näköalan ihmisen ikuisiin kysymyksiin syyllisyydestä, anteeksiannosta ja rakkaudesta. On mielestäni ihmeellistä, että Raamattu käsittelee syvällisesti näitä teemoja ja antaa niihin ainutlaatuisen vastauksensa. Yksi tänään käsitelty kohta oli Joonan kirja. Nuori pappi luokitteli sen lähinnä novelliksi. Sen sisällöstä löysimme tarinan, jolla Jumala koulutti ylpeää Joonaa koettelemusten ja lempeyden avulla. Kukahan senkin tekstin on raapustanut johonkin tauluun tuhansia vuosia sitten?

Useimmat tuntemani körttipapit ovat avarakatseisia, epäfundamentalistisia ja huumorintajuisia. Iäkäs pappi nauratti suurta salillista ihmisiä luennossaan "Siionin virret raamatun tulkitsijoina". Tämän luennon aikana osallistuimme herännäiskuorojen opetukseen. Virret kuvaavat keskeneräisyyden tuntoja ja hengellistä kasvamista. Virren aikana piti oikein kääntyä katsomaan, kun järeiden miesten rivistöt veisasivat täydellä volyymillä. "En pelkää siis vaarojen matkaa, Hän silloinkin kantaa ja vie. Kun polku on synkeä, kaita on tie. Voin kanssansa taivalta jatkaa. Hän vastakin auttava lie".
Merkillisellä tavalla körttiliikekin vetää ihmisiä piiriinsä, vaikka sieltä puuttuu avoin rukoilu ihmisten vaikeuksien puolesta, uskon todistukset, jopa yhteinen rukous. Virret ovat rukousta ja vastauksia puheenvuoroihin. Tänään sanottiin, että virsipoljentoon kuuluvat pienet tauot ovat miniretriittejä. Ehkä tämä liike sopii hiukan sisäänpäinkääntyneille ihmisille, jotka karttavat suuria eleitä, julkisia tilanteita ja tiukkoja sääntöjä. Tänään kuulin vanhan termin "tähän liikkeeseen rakastettu". Sen kertoi kokemuksenaan eräs paikkakunnalle muuttanut henkilö. Ei kai meitäkin, minua ja miestäni olla rakastamassa tähän ystäväjoukkoon? Meitähän on monella tavalla arvostavasti huomioitu ja kutsuttu mukaan.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Ilmatila hallussa

Mies lähti ulkomaanmatkalle erään työryhmän mukana.Pitkästä aikaa olen muutaman päivän yksin. Tuntuu, että on enemmän tilaa ja aika laajenee. Se hämmästyttää tälläkin kertaa, mies kun ei mitenkään määräile olemistani. Nukun leveästi, kun kukaan ei työnny kylkeeni. On monenlaista omaa tekemistä. Kävin eilen esimerkiksi ostamassa maalia ja maalasin kylpyhuoneen kuluneet putket siistin valkoisiksi. Tänä aamuna maalasin akryyliväreillä uusiksi erään kehystetyn, pliisun mökkimaisematekeleeni. Sain siihen vähän enemmän jännitettä. Korjasin vielä kuvankäsittelyssä piselöinneillä. Jonain päivänä maalaan taas päälle. Tällaisesta tulee eläkealun kuherrusaika ja uutuudenviehätys mieleen. Silloin olin paljon yksinäni ja nautin omista puuhailuista. Kun olemme molemmat kotona, tuntuu eläkeläispassiivisuus kasautuvan pienehkössä tilassa ainakin silloin, kun kummallakaan ei ole menoa eikä erityistä tekemistä. Yksinolon ilmatilasta on helppo kirjoittaa silloin, kun toisen paluuaika on tiedossa, kun lähestyviä askelia ja avaimen kiertymistä lukossa voi odottaa.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Muistoiksi jälkipolville

Eilinen äkkimuutosten tunnelma sai aikaan "selvitä talosi"- reaktiota. Valmistin muistolaatikkoani. Tulostin 90 sivun kertomukseni "Muistoja elämän varrelta", mikä on minun ja perheeni historia. Kirjoitin sen pääasiassa toisena ja kolmantena eläkevuotenani. Olen täydentänyt sitä uusimmilla vaiheilla.Korjaillessani tekstiä ihmettelin, että olen jaksanutkin kirjoittaa niin tarkkoja kuvauksia lapsuuden ajoista ja elämänvaiheista. Tulostin myös viimeiset lapsenlapset- päiväykset entisten lisäksi, samoin edellisen blogin loppusivut. SukuJutut- tiedostosta tulostin kaikille jälkipolviimme kuuluville omat värilliset sukupuut. Tulostin myös uudet sukukoosteet omista ja mieheni suvuista. Lisäsin niihin muutamia valokuvia. Aikajärjestyksessä olevat valokuva-albumit isoisovanhemmista alkaen olen tehnyt jo aiemmin. Löysin tukevan laatikon, jonne kokosin nämä jälkipolville tarkoitetut tiedot.

Tänä aamuna luin nipun "tilityspäiväkirjojani", huonolla käsialalla sängyssä kirjoitettuja vihkoja, jotka pitää hävittää. Paljon työstin eläkkeelle jäämistä viimeisinä työvuosina työpaikan sekavan murroksen keskellä. Mietin, mistä minulle tulee hyvä olo, mistä huono, mitä vielä haluaisin tehdä. Sairaudet ja omaishoitoasiat eivät kuuluneet suunnitelmiin. Kirjoittelu toistui listoissani. Muistolaatikossa ne kirjoittelut nyt pääasiassa ovat. Eläkkeelläolon alkuaikoina tein tilinpäätöstä työ- ja perhe- elämästäni, kirjoitin paperille hyviä ja huonoja asioita, jotka mielessä pyörivät. Kyllä tästä asioiden päästä paperille siirtämisestä on ollut minulle apua, apua hyväksymiseen ja taakse jättämiseen. Välillä olin aina kirjoittanutkin helpottuneista olotiloista. Kaikkea en enää muistanutkaan. Noinko se olikin, silloinko jo tuo oli mielessäni? Jokohan ne hävittäisin vai vieläkö joskus haluaisin kerrata tuntojani? Suodattamaton omaterapia ei saa joutua toisten luettavaksi. Mökkipäiväkirjat saavat jäädä, ne on kirjoitettukin avoimiksi.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Eläkelaaksossa

Eläkeaika on kuin laakso. Sinne laskeudutaan työelämän vuorelta. Toisella laidalla siintää vanhuuden vuori, jolle on kiivettävä, jos elonpäiviä riittää. Eläkeajan alkuun heijastuvat työvuoren tapahtumat. Monet laskeutuvat nätisti saateltuna polkua alas työvuorelta ja siirtyvät luonnikkaasti omiin puuhiinsa. Monia kuitenkin tönitään ja kiirehditään pois tieltä. Työajan loppuvuosia voi varjostaa jokin ikävä muutos, joka koettelee mielenrauhaa. Eläkeajan alku kuluu silloin toipumiseen.
Parhaimmillaan eläkeaikana voi nauttia vapaudesta,terveydestä ja itselle tärkeistä asioista. Se on elämän lahjaa.

Elämä on kuitenkin arvaamatonta. Se voi tuoda omaa tai omaisten sairautta, vaivoja jotka vangitsevat kehäänsä. Kuolemakin kurkistaa yhä useammin jostain nurkasta.Minua on hätkähdyttänyt ja järkyttänyt tieto erään kuusikymmenluvulta asti tuntemani eloisan naisen äkkikuolemasta. Hän oli kuollut Tyynen meren vesillä lempiharrastuksensa vesijuoksun aikana. Ehkä ihanampaa kuolemaa ei voi olla: lämmin sileä vesi, aurinko, lomatunnelma, äkillinen jonkun kohdan pettäminen, valon vajoaminen pimeisiin vesiin. Veneilijä oli havainnut hänet ja tuonut rantaan.
Useammin kuulee sairauksista; syövästä jonka ilmitulosta on kuukausi aikaa kuolemaan, silmänpainetutkimuksessa havaitusta silmäsyövästä, aivo-ja sydäninfarkteista. Ei voi tietää, missä itsekussakin kytee heikko kohta. Hitaat vaivat kalvavat ikääntyviä ihmisiä, polvet, lonkat, nivelet. Muistisairauksiin törmää tuon tuostakin. Ja leskeksi jääminen, äkkiä tai vuosikausien kitumisen jälkeen, jolloin suhde on jo muuttunut toisenlaiseksi.

Mitenkä itselle käy? Meneeköhän minulta jalat alta, kun jalkateriä särkee kuin puukolla väännettynä? Pitääkö lopettaa kävely? Onko kotini esteetön, pääsenkö liikkumaan rollaattorilla tai pyörätuolilla? Suvussa on muistisairauksia, pitäisikö jo mennä testeihin? Kumpi kokee hiljaisen, pölyisen yksinäisyyden aamut, päivät, illat, yöt? Minkälainen vuoritaival on edessä?

Vanhuuden vuori lähestyy. Sitäkin pitää uskaltaa katsoa kohti. Ja kuitenkin: nyt on elettävänä tämä päivä ja tämä hetki. Aurinko paistaa, mies lukee iPadilta uutisia, osaan avata tietokoneen, nukuin aika hyvin. Kevät on tulossa, eilen näin joutsenen.