tiistai 28. toukokuuta 2013

Aamupostia

Tiistaina ja torstaina tulee paikallislehti laatikkoon aamuvarhaisella. Kun kahvi on saatu tippumaan, puen sen verran päälleni, että voin mennä ulos hakemaan lehden. Luen sen kahvin kanssa. Muistan jo edellisiltana tämän juhlahetken.
Muita päivittäisiä paperilehtiä meille ei enää tule. Digilehti on järkevä ratkaisu, kun ollaan monessa osoitteessa. Järkevää on sekin, ettei tarvitse kantaa paperia keräykseen. Mies lukee joskus jo aamuyöstä iPadilta Hesarin ja maakuntalehden. Minäkin selailen niitä jossain vaiheessa.
Sanomalehtien, ainakin paperisten, parhaat päivät ovat takanapäin, näin sanotaan. Sekin ala muuttuu. Pieni paikallislehti pitää muistoissani tuhansien aamuhetkien lehdenluvut. Kerrostaloissa lehti kolahti aamuneljältä oviluukkuun. Lapsuudessa ja nuoruudessa postinhaku oli juhlahetki. Maalaiskodin kymmenkahvi oli samalla postikahvi ja lepotauko aamunavetan jälkeen. Viisivuotiaana lähetin piirustuksen Vaasa-lehden lastennurkkaan. Kaksi pitkää  vuotta piti odottaa, ennenkuin se julkaistiin. Kirjepostin odotus liittyi postinhakuun. Nyt postipino on ohut, ei montaa laskuakaan  tule postin kautta. Mutta torstaina taas aamuvarhain laatikolle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti