tiistai 31. joulukuuta 2013

lauantai 28. joulukuuta 2013

Leppeä joulu

Leppeänä sujui vanhanparin joulu Torpan valossa ja lämmössä pimeän sateen alla. Laittelin koristeita pikkuhiljaa monena päivänä.Mies toi aattoaamuna tupaan jo kesällä katsomansa kuusen. Käytiin veljen kanssa aaattokirkossa ja vierailtiin hänen luonaan, kun hän ei saanut lähdetyksi meille. Muutoin oltiin omissa oloissa. Saunottiin hartaasti ulkosaunassa. Ruokaa laitettiin pöytään vain se, mitä aiottiin sillä kertaa syödä ja se maistuikin paremmalta kuin yleensä. Joulumusiikkia on kuunneltu aamusta iltaan. Kirjoja saatiin ja luettiin pino. Taivaslaulu on menossa toista kertaa. Huikea kirja, sekä sisältö että muoto. Lasten perheiden tekemiset olivat tiedossa kaiken aikaa. -Tästä tuli ensimmäistä kertaa juuri sellainen joulu kuin toivoinkin; lepoa, sanoi mies.
Loppiaisena mennään Helsinkiin pojan luo. Vierailu alkaa Musiikkitalon iltapäiväisellä Loppiaiskonsertilla. Liput neljälle on tulostettu. Pientä matkaa on mukava odottaa.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Joulurauhan toivotus

Hupaisaa, että odotamme tätä ensimmäistä (melkein) kahdenkeskistä kotijoulua kuin ensimmäistä yhteistä! Kiireetön joulu on lapsenomainen.
Miehellä ei ole kalenterissa mitään kahteen viikkoon.
-Mulla ei ole mitään tekemistä. Vedin jo henkeä. -Älä vaan ala keksiä mitään.
Kohta hän näkyi menevän lapion kanssa tietä pitkin. 
Talon vanhoihin varustuksiin on kuulunut tämä Erik Forsmanin piirtämä seinäpaperi, vähän repeillyt ja teipattu. Erik Forswman aloitti joulukuvien teon vuonna 1945. Hän kuoli 1976. Kuva on siis noin 40-60 vuotta vanha. Enoni on kääreeseen kirjoittanut: -Vieläköhän Veikko on ensi jouluna tätä ottamassa. Ihminen menee, joulut jatkuvat.

Talvipäivänseisauksen päivä. Tästä aletaan seurata päivän pitenemistä. Taas ollaan voiton puolella!

tiistai 17. joulukuuta 2013

Viisikymmenluvun joulua


    Punainen vanha mökki on pienellä mäellä. Siinä on tupa ja kaksi kamaria, joista toisessa asuu mummu.Edessä avautuu peltoaukea kylän valoja kohti.
    Tupaa laitettiin joulukuntoon vasta aattona, ei etukäteen. Lattia pestiin, matot pudisteltiin lumessa kosteankylmiksi. Isä haki pienen kuusen, joka ripustettiin riippumaan orresta, tupa kun oli pieni. Pikkulapset olisivat voineet kuusen kaataakin.Myöhempinä vuosina kuusi kyllä seisoi lattialla. Tuoreen kuusen tuoksu täytti tuvan. Kuuseen sidottiin villalangalla oikeat kynttilät. Myöhemmin oli metallisia pidikkeitäkin. Kynttilöitä ei pitkään poltettu, oli tulipalovaara ja kynttilöitä piti säästellä. Kuusta kiertämään pantiin lippunauha. Äiti oli maalannut hopeamaalilla käpyjä. Kävyn kantaan sidottiin ripustuslanka. Hopeakävyt olivat kauniita. Oli myös hopealankaa ja joskus karamelleja ripustettavaksi.
Havuista tehtiin koristetta tuvan kahden ikkunan ýläpuolelle. Minä sain tehdä punaisesta kreppipaperista venyttelemällä kaksi joulukelloa havujen keskelle. Kreppipaperikelloja laitettiin myös kuuseen.
    Illansuussa mentiin saunaan. Se oli järven puoleisen rinteen alla, kaivon lähellä. Se oli savusauna, musta, lauteet korkealla, katonrajassa räppänä, seinällä pieni vetoluukku. Vesi kuumeni kivikiukaan päällä padassa. Isä saunotti isompia lapsia. Olin unohtanut savusaunan, kun se myöhemmin muutettiin uloslämpiäväksi. Nelikymmenvuotiaana olin kyläpaikassa savusaunassa. En malttanut millään lähteä pois ja isä nousi mieleen. Sitten muistin, että meillähän oli savusauna, sama tuoksu ja tummuus.
   Lahjat olivat enimmäkseen itse tehtyjä. Äiti oli kutonut  yömyöhään sukkia  ja lapasia ja ommellut "krepuessuja" eli röyhelöillä reunustettuja esiliinoja. Kaikki vaatteet piti tehdä itse ja siinä oli kova työ.Kaupoissa ei juuri ollut ostettavaa. Isä osti joskus silkkisen tuntuisia kerrastoja (Charmeuse?), jos niitä oli tullut kauppaan ja jos oli ollut tienestejä. Ehkä se oli vasta, kun olimme isompia. Kymmenvuotiaana rakentelin pikkusiskolle nukkekodin äitiysavustuslaatikosta. Tein sitä kylmällä vintillä. Ehkä syksy ei silloin ollut kovin hyinen. Laatikossa oli pahvinen väliseinä ja siinä ovi. Tulitikkulaatikoista tein huonekaluja, jotka päällystin liimatuilla kankaanpaloilla. Oli ikkunat ja verhot. Jostain oli löytynyt pieniä nukkeja. Tätä salaisuutta oli mukava rakentaa ja muistaakseni sisko tykkäsi siitä.
    Riisipuuro ja luumusoppa olivat tärkeimmät jouluruuat, lipeäkala ja siitä tehty keitto eivät niinkään. Lipeäkalaa lioteltiin pitkään etukäteen, siinä oli tekemistä. Kinkkua meillä ei koskaan ollut, joskus ehkä lihakeittoa. Isä toi kaupasta omenoita, harvinaisuuksia. Rusinaiset pulla-ukot ja kaneliässät olivat herkkuja. Minun tehtäväni oli yhdeksänvuotiaasta asti vaivata puolentoista litran nisutaikina sangossa tuolin päällä. Oman lehmän kokomaito ja itse leivottu leipä maistuivat joulunakin. Ruoka oli puuhellan kulmalla ja siitä kukin otti silloin kun halusi.Varakkaissa taloissa lienee ollut runsaammat ruuat, köyhemmissä vieläkin vähäisemmät.
    Joulupukki tuli silloin, kun sisarukset olivat pieniä. Sisko jännitti pukkia niin, että oli ihan sairas, oli valkoinen ja maha kipeä. Muistan yhden joululahjan. Mummu osti minulle punaisen potkukelkan. Sille tuli paljon käyttöä liukkailla teillä ja peltoaukean hankikeleillä.
    Jouluaamuna mentiin kuudeksi kirkkoon järven toiselle puolelle. Menimme monasti isän kanssa kävellen, ensin metsätietä rantaan ja siitä järven jään yli, jos ei ollut paljon lunta. Naapurin Raija oli mukana. Joskus hypättiin railojen yli. Tuulten tuivertama mänty oli maamerkkinä toisella rannalla, se varmaan erottui lunta vasten. Siitä nousi tie kirkkoa kohti. Jouluaamun kirkossa oli omanlainen tunnelmansa, joka nousee mieleen, mutta sitä on vaikea kuvata. Väsymys sekoittuu ihmisten lämmittämän kylmän kirkon, kynttilöiden loisteen ja Enkeli taivaan muistoon. Myöhempinä vuosina kylää kiersi kuorma-auto, maitoauto. Sen lavalla oli kylmää, mutta pääsi kyydissä. Koko joulupäivän oli hailakka olo, kun oli noustu niin varhain.
    Paras lapsuudenmuistoni on joululomalta, kun olin kymmenvuotias. Pikkukamariin rakennettiin leipälaudoista ja tuoleista sänkyjen väliin siskonpeti seinästä seinään niin, että kaikki mahduimme nukkumaan vierekkäin. Oli kauheat pakkaset. Näin tarkenimme hatarassa talossa paremmin. Aamulla isä teki kamarin pönttöuuniin tulen, ennenkuin lähti navettaan. Sai lepäillä peittojen alla ja nousta vasta sitten, kun huone oli lämmennyt.




maanantai 16. joulukuuta 2013

Mumman joulukiireet

Olen koko päivän istunut keinutuolissa ja kutonut lapasia lahjaksi. Tein ensin itselleni itse keksimän mallin mukaan mustavalkoiset ja päätin tehdä eräälle toisellekin samanlaiset. Olen silmäillyt samalla lintujen ruokailua lintulaudalla. Talitintit ahkeroivat koko valoisan ajan henkensä pitimiksi. Pari punatulkkua piipahti myös, mutta jossain muualla lienee heillä vakiopöytä katettuna, kun kävivät vain kylässä. Sitten ilmaantui närhi. Vähän närkästyin: mitä noin iso lintu, syö kaikki. Kohta tuli toinenkin. Sellaiset ovat vierailleet vuosia, elävätköhän ne kauan. No mistä nekään muualta ruokaa saavat.
   Välillä häivähtää mielessä, että pitäisikö tehdä jotain muuta, siivota, leipoa? Kulkiessa on tarttunut korvaan lauseita: -Minä jo viime viikolla tein joulusiivot makuuhuoneessa, minä jo leivoin kaikki kuivakakut. Pesinhän minäkin ikkunoita sisäpinnalta viime viikolla ja laitoin  tuvan "keittiöikkunaan" jouluverhot kapasta, jonka löysin kirpputorilta.  Lähetin joulukortteja. Lahjat on hankittu pikku hiljaa ja suurin osa jo toimitettu.
  Meille on tulossa hiljainen omanväen joulu. Lapsilla on omat ohjelmansa ja heidän kanssaan on vietetty aikaa etukäteen. Velimies kuuluu jouluumme, mutta ei aiheuta laittamisstressiä. Laitetaan vain sellaista, mistä oikeasti pidämme tai toinen pitää. Ainakin leivon oikeata pullaa pitkästä aikaa, mutta lähempänä joulua vasta. Matot ulos ja muut raikastukset vasta myöhemmin. Ei ole kiirettä!
Päivä sinistyi iltaa kohti, maassa on sen verran lunta, vaikkakin märkää. Linnut katosivat piiloihinsa maiseman pimentyessä. Kuusten valot syttyivät ulkona.

torstai 12. joulukuuta 2013

Enkelten lahja





Kumma olo, mikähän minulla on? Minulla on nimittäin ollut viime päivinä harvinaisen hyvä olo. Tuntuu, että asiat ovat kohdallaan, että hyväksyn olosuhteet niinkuin ne ovat ja löydän niiden hyvät puolet.

Hyvä olo voi liittyä ainakin osaksi siihen, että loppuvuodesta on ollut monenlaista läheisyyden ja yhdessäolon kokemusta. Olen myös saanut osallistua tiiviimmin lasten ja heidän perheidensä iloihin ja murheisiin.

Vuoden mittaan minulla on ollut useinkin asiaa enkeleille. Enkeliyhteyden tunnistaa harvinaisesta kirkkaan hyvän olon ja valon kokemuksesta, jota muutoin ei koe. Nyt tuntuu, että säde siitä on pysynyt sisimmässäni monta päivää. Se tekee mielen kiitolliseksi. Niin mielelläni soisin sinunkin löytävän ilon säteen näinä pimeinä päivinä!


maanantai 9. joulukuuta 2013

Liikekannalla

Tulipa  metka vaihe, kun kierrämme paikkakunnalta toiselle. Laukkuja ei ole paljon purettu välillä. Viikon sisään tulimme toisen kerran Jyväskylään, kun miehellä on opetustyötä huomenna. Isompi kattila on jo porissut hellalla ja nuoriväki pelaa iPadilla puusängyn päällä. Välillä olimme viikonlopun Helsingissä, rakkaan poikamme ja ihanan morsionsa kauniin kodin tupaantuliaisissa ja tapaamassa toisia appivanhempia.Yö tai kaksi tullen mennen mahtui väliin keskustakodissa kotipaikkakunnalla.Voi olla kotonaan monella tutulla seudulla. Huomenna pitää mennä katselemaan Jyväskylän keskustaa. Tähän liikekannalla oloon voisi tottua! Katseltiin jo etelänmatkoja, kun töitä tehnyt mies mies kaipaa lomaa. Olenkohan minä sittenkään niin väsyväinen vanhus kuin mihin olen itseni asemoinut?
Joulun alla kyllä rauhoitutaan Torpan havumetsien keskelle ja lämmitetään ulkosauna.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivänä

Olipa sisältörikas itsenäisyyspäivä! Paikkakunnan juhla alkoi kirkossa ja jatkui entisessä koulussani, salissa jossa sain ylioppilaslakkini. Oli tosi hyvää ohjelmaa täydellä ikäskaalalla: veteraanien kuoro, nuorten torvisoittokunta, kotikyläni aikuiskuoro sekä lasten ja nuorten kuorot.  Nuori puhallinsoittajatyttö katsoi kyynelsilmin kumaraisia veteraaneja, minä myös pientä solistityttöä. Erään kylän kotitalousnaiset olivat laittaneet hyvät kahvit. Moni oli tehnyt työtä juhlan hyväksi.

Tervehdyspuheen piti nuori mies ja  juhlapuheen -hyvän- piti mieheni. Teema oli kansainvälisyys. Moni kuulija suorastaan hämmästyi kotipaikkakuntansa vientiteollisuuden ulottuvuuksista. Samassa tilaisuudessa julkistettiin kaupungin mieheltäni tilaama  kirja paikkakunnan kansainvälisestä toiminnasta. Juontaja  kutsui miestäni paikkakunnan vävyksi ja lupaili paikkakuntalaisuuttakin piakkoin! Kaikki paikalle tuodut kirjat menivät kaupaksi saman tien.  Eräs paikallaolija tilasi jo uutta työtä, historiikkia erään järjestön toiminnasta. Perheessämme ilmennee siis jatkossakin aktiivista eläkeläisyyttä.

Illalla Tamperetalon tilaisuus näytti todella juhlavalta, herkältä ja isänmaalliselta verrattuna perinteisiin Linnanjuhliin. Ja väki sai istua, sitä arvosti varmaan moni! Ohjelmavalintojen yksityiskohdista voitaneen olla montaa mieltä, mutta kokonaisuus oli minusta sopiva.

Keitähän olivat Tampereen mielenosoittajat? Millainen on heidän  Suomensa?

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Kaksi metriä

Huomenna tulee kaksi vuotta tämän blogin aloituksesta. Nytkin olemme Jyväskylän tukikohdassa ja huomenna on koulun itsenäisyysjuhla isovanhemmille kuten oli kaksi vuotta sitten.
Myös viime vuonna tähän iltaan ajoittui taloyhtiön joulujuhla.  Taloyhtiön hallitusporukka oli laittanut alakerran pyörävaraston viereiseen tilaan pitkiä pöytiä, punaisia liinoja ja kynttilöitä.  Oli kahvia, teetä, torttuja, kakkua, pipareita. Puheensorina täytti huoneen. Väkeä oli kolmattakymmentä. Laulettiin kaikki vanhat joululaulut ja pari uudempaa. Laulua johti ja välillä lauluista tarinoi taloyhtiön puheenjohtaja, entinen opettaja. Enkeli taivaan viimeinen säkeistö laulettiin seisten. Se oli oikein juhlavaa.
Minusta on mukava mennä katsomaan, keitä tässä talossa asuu, kun en heitä muulloin juuri koskaan näe. Nyt näin oman kerroksen ihmisistä suurimman osan. Ikäihmisiähän me kaikki olemme, vain muutama on vielä työikäisiä.  On hienoa, että tätä jouluperinnettä pidetään yllä. Talossa on myös muutamia talkoopäiviä vuodessa. Sellainen on minusta hyvän taloyhtiön merkki.

Kaksi vuotta on kuin kaksi metriä räsymattoa.  Jälkimmäinen metri on aika värikästä ja raidoissa iloisia sävyjä, vihreää, sinistä, keltaista, punaista. On ollut useita henkilökohtaisia ilonaiheita. Pohja jatkuu harmaana.  Veljen murhe kulkee mukana. Monen ihmisen huolet ja yhteiskunnan taloudellinen murros ovat tietoisuudessani.
Jos koko elämäni olisi 6,8 metriä pitkä matto, olisi kaksi vuotta vain 20 senttiä. Siinä kaikki tiivistyy. Kumpi erottunee selvemmin, harmaanmusta vai värillinen raita? Millaisia ovat ne aiemmat metrit? Erityisesti olen alkanut muistella viisikymmenluvun aikaa, puolesta metristä puoleentoista. Se oli  aivan eri maailma kuin nykyinen. Ikävin, ruskeankellankirjava oli Espoon kodin aika.  Oli vaihdevuosia, murehtimista, valvomisia, ei edes mitään perhejuhlia paitsi läksiäiset.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Virkisty ihminen


Valituspäivien jälkeen hain taas apua siitä mistä ennenkin; pitää tehdä jotain asian hyväksi, tässä ja nyt. Kerron oma-avusta, kun valitinkin teille.
Näin ilmoituksen eräästä kirjoituskilpailusta ja kirjoitin alkuversion tarinasta, joka sijoittuu kotikylän viisikymmenluvulle.Saa nähdä, lähetänkö. En ole saanut tehdyksi pyydettyä keijutaulua, en vaikka olen koko lapsuuteni piirrellyt tytönpäitä ja paperinukkeja. Keksin tehdä leikkaa ja liimaa- koosteen, jonka pohjana on Saima Harmajan Keijukaissatu. Ilmoittauduin pitkästä aikaa kansalaisopiston maalauskurssille tammikuusta alkaen. Ja viikonlopuksi menin kirjoittajakurssille, jossa opeteltiin muun muassa tarinan rakentamista, kuten jännitettä ja ristiriitaa. Joka välissä kirjoitettiin kymmenen- viidentoista minuutin harjoituksia. Tänään puhuttiin myös runoista. Piti yrittää aistivoimaista kirjoitusta. Yllättäen seuraava sepustus sai huomiota runona. Voin sen laittaa, minunhan ei tarvitse päteä kenenkään silmissä!

Kylmä vesi kaulaan asti,
sininen rengas kiristyy.
Iho kihelmöi,
lämmittää ison altaan.
Turkoosi, oranssi, sininen läike.
Lasten loiske ja hyppijän ilo:
Katto äiti!
Kankeat jalat, potkut vapaat.
Liike ja liike, eteen ja taakse,
liike ja liike, vesi vastaa.
Ikkunan takana valkoiset puut
ja talvitaivas.
Vyö kantaa,
pistos selässä lakkaa.
Kellun kattoa kohti,
näen putkisen taivaan.

***
Myrsky tempoo Torpan hormeissa, tuuli kohahtelee kuin olisi tulossa uuneista sisään.Mitähän tuolla ulkona pimeässä tapahtuu?