keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Vappuajelulla

Illansuussa ehdotin miehelle, että lähdetään vappuajelulle. Ajetaan tuo Roomion metsätie, kun en uskalla yksin mennä pyörällä sinne karhumetsään. Hän nosti tarkennetun katseensa ruudusta: -Et voi tarkoittaa tuota. Tunnin päästä hän tuli tupaan: -Missä se tie on?  Ja niin ajeltiin autolla parinkymmenen kilometrin lenkki metsätietä. Selostin asiantuntevasti näkymiä: Tuossa on hyvin harvennettua, hyvin kasvaa, tuossa uusi taimikko, tuolla on päässyt liian tiheäksi, onpa iso avohakkuu, eikö ole istutettu uutta. Olinhan käynyt kuusi kertaa vesurin kanssa metsässä ja muistanut, että minähän olen itse asiassa metsäyrittäjä. Tosin ei toistaiseksi ole metsään menemistä, kun ranteet särkevät ja polvikin ja niin edelleen.  Kun tultiin metsästä ulos kylän toiseen laitaan, sanoi mies: - No kyllä tämä piti kerran elämässä katsoa tämäkin. Että sellainen oli maalaisten vappuajelu. Se sopii jotenkin tyyliltään lapsuuden vappuohjelmaan, joka oli perunoiden nosto kellarista itämislaatikoihin.
Monta päivää on väsytellyt, vetänyt petiä kohti ja vähän huimannutkin, kun olen valmistellut taloa vieraskuntoon loppuviikkoa varten. Siinähän sitä on ollutkin tekemistä. Nyt tulin mitanneeksi verenpaineen. 115/63. Se on aika vähän. - Ota kamferttia, sanoi mies, terveystuoteasiantuntijamme.

Muistin, että sitähän äitikin aina otti. Ja kas, kyllä se friskasi minuakin. Hetken päästä paineet olivat 130/74 ja niin virkistyttiin vappuajelulle!

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Pinkkiä ja vihreätä

Laitetaanpa mattoon huvin vuoksi vähän väriraitaa.
Jos ei elämässä muuta väriä ole, niin heräävä luonto  antaa sitä joka vuosi. Itse istuttamani tuomi on ensimmäinen vihertyvä puu maisemassamme. Syreenin silmut aukeavat tähänkin kevääseen. Syreeninkukkien tuoksua voi odottaa.
Ilo niistä on tarjolla!















Huvittava värkki on mielestäni tämä kirpputorilta löytynyt kastelu-suihkukannu, oikein kätevä!      

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Vanhoja ja uusia kysymyksiä


Olipa mielenkiintoiset 15 tuntia Vanhan Testamentin historiaa ja sanomaa! Opistomme Raamattusarja jatkui perjantai-illasta lauantaiehtooseen tiiviinä pakettina. On mukava kuunnella innostuneiden nuorten ja vanhempienkin pappien selontekoa. Oli paljon uutta ja myös unohtunutta. Sukellus tuhansien vuosien taa kertoo mielestäni jotain olennaista ihmisenä olemisen erityislaadusta sekä hyvän ja pahan kamppailusta tässä luomakunnassa. Tekstit puhuvat paljon enemmän, kun ne sijoittuvat historiallisiin yhteyksiinsä. Vanhan Testamentin sanankäyttö on monin paikoin taidokasta ja värikästä, esim. lukemassamme Aamoksen kirjassa. Ja taas jäi korvaan soimaan virsi, nyt Baabelin virtain vierillä. On kuin olisi pyhäilta.

*******
Piipe Elch laittoi minulle kysymyksiä. Kiitos siitä, vastailen kysymyksiin, mutta älä pahastu, kun en arvaa lähettää niitä kenellekään eteenpäin.

Itsestä noin 11 asiaa: Olen paluumuuttaja Espoosta Etelä-Pohjanmaalle, asun enimmäkseen syrjäkylällä vanhassa syntymäkodissani ja menojen mukaan välillä kaupunkikodissa, olen kasvanut mielenkiintoisen mieheni kanssa yhteen 46 vuotta, meillä on kaksi lasta ja kaksi lastenlasta, olen ollut eläkkeellä psykologin työstä seitsemän vuotta, olen kirjoitellut aikani kuluksi eläkekokemuksista Pienen eläkekirjan sekä perhe-ja sukuhistorioita, eläkeaikaani on värittänyt vahvasti ensin rakkaan tätini ja sitten vammautuneen veljeni avustaminen (blogeissani niillä omat tunnisteet), luonnon läheisyys on minulle elintärkeätä, vesivyöjumppa on selkäni pelastus, luen mieluiten ajatuksista/kokemuksista kertovia blogeja, olen huono verkostoitumaan blogimaailmassakin.

11 kysymystä:
1. kaupunki vai maaseutu?2. Pakkanen vai helle?3. Kahvia vai teetä?4. Maitoa vai piimää?
5. Korkkarit vai lenkkarit?6. Järvi vai meri?7 Järki vai tunteet?8 Perinteinen vai sähköinen kortti?9 Lähi- vai kaukomatkailu?10. Julkinen liikenne vai oma kulkupeli?11. Joulu vai juhannus?

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Vesurin varressa

Vielähän minulla pysyy vesuri kädessä! Se oli aivan kuin unohtunut, vaikka itse asiassa olen "Yksityinen elinkeinonharjoittaja, alana metsänhoito" täällä pienellä perintötilallamme. Viisi vuotta sitten raivasimme enemmänkin taimikoita, joita 15 vuotta sitten olimme istuttaneet tai kylväyttäneet enon aikanaan teettämille avohakkuualueille. Vasen olkapää kipeytyi silloin pahasti, jänne oli kuulemma rispautunut. Minä olen sen jälkeen vain tehnyt metsäveroilmoitukset ja estellyt kaikenlaisia sähköpostimainoksia. Niissä tarjotaan kirjanpitoa, rekrytointiapua ja koneita yritysrekisteristä löytyville. Tänään perintätoimisto tarjosi palveluksiaan. Mies toki on muistanut metsänhoitoakin.

Mutta nyt tuli tarve uuteen harvennukseen. Pitäisi harventaa kahden metrin väleihin. Pääosan tekee metsuri, mutta itselle jäi parin hehtaarin pala istutusmäntyä. Männyn lisäksi on viidessätoista vuodessa ilmaantunut koivua, pihlajaa ja varsinkin pientä kuusta. Miehellä on raivaussaha, minulla pikkuvesuri. Saan sillä katkotuksi sellaisia puita, joita jaksan vasemmalla kädellä taivuttaa, siis aika ohuita. Kun vesurin isku osuu jännittyneeseen taivutuskohtaan, varsi napsahtaa poikki, muutoin ei minulta onnistu. Nyt on juuri sopiva aika siihen hommaan. Ei ole lunta, ei ole lehtiä eikä heinää, ei hirvikärpäsiä, ei hyttysiä. Metsää hoidetaan, vaikka siitä ei meidän aikanamme ole ottamista. Mielessä liikkuu vertailukuvia elämästä ja kuolemasta, vahvoista ja heikoista, selän napsahtamisesta jännittyneenä.

Aurinko paistaa, kurjet huutavat suolla, kuovi pulisee pellon päällä. Sukellan pienten kuusten tiheikköön, vedän yhden puun erilleen, katkaisen, otan toisen, neulasia karisee päälleni. Hetken päästä läpinäkymätön kuusikko on läpinäkyvä. Hiki nousee tukkaan, hengitys syvenee. Ensin väsyi tunnissa, oikea koura kangistui ja jalka alkoi horjahtaa. Nyt meni jo pari tuntia. Olkapää alkoi taas muistuttaa rispeistään, pitää ottaa varovasti. Kahvi maistuu.
Muistan vanhempiani, meidän molempien vanhempia, jotka tekivät ruumiillista työtä aamusta iltaan. Sillä piti elanto saaada.Se oli  muuta kuin tämä harrastelu.
Loppupäivän on puhdas ja läpihapettunut, raukea olo.
-----
Ich kann in der  Statistiken sehen, dass jemand dies in deutscher Übersetzung liest. Leider ist das Google Translator Übersetzung wirklich miserabel. Es ist unmöglich zu verstehen, was ich meine.  Oft gibt es da auch Finnische Wörter ohne Ubersetzung. Es tuttu mir Leid! Annikki von Oma's Streifenteppich.


tiistai 22. huhtikuuta 2014

Vierailu

Täytyy taas kirjoittaa veljestä, kun nytkin on aihetta iloita. Hän tuli vuoden tauon jälkeen invataksilla Torpan pihaan aivan virkeänä. Akuutti tulehdus on taas parantunut. Hän halusi katsella saunaa, vajoja ja tiloja, joita ei ollut pitkään aikaan nähnyt. Lempeässä auringonpaisteessa kuljimme lähiteillä kuin menneisyysmatkailussa. Hän katseli metsiä, joissa oli tehnyt monenlaisia metsätöitä terveenä ollessaan. Käytiin sukulaispihassa tervehtimässä. Syrjäkylän puhdas tuuli oli mieluista hengittää: täällä saa oikein happea. Kauppakadun ja sairaaloiden ahdas piiri laajeni taas väljempiin, tuttuihin maisemiin. Pannukakku ja mansikkasose maistuivat. Hänen poikkeuksellisen hyvä muistinsa oli ennallaan. Nimet, päivämäärät ja tapahtumat ovat kuin kirjana edessä, niin vanhat kuin nykyisetkin. Minun pitää muistelemalla muistella, mitä tein viikko sitten.  Elämäntilanteen ainakin jonkinasteinen hyväksyminen kahden vuoden jälkeen antavat hänelle rauhaa. Se on vaatinut voimia. Trauman aiheuttamat ja muut oireet ovat tällä hetkellä lievittyneet. En ole paljon kirjoittanut niistä, tuntuu että ne ovat liian yksityistä toisen jaettavaksi.

Nykyään yhä useampia sairauksia pidetään kroonisina tulehduksina, kuten diabetestä ja osin muistisairauksiakin. Akuutti tulehdus pahentaa aina tilannetta.  Diagnostiikka ei ole yksinkertaista, kun fyysinen ja psyykkinen kutoutuvat monimuotoisesti ja tulkinnat muuttuvat.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Aurinkomme ylösnousi

Usko elpyy, että pian taas on vihreätä myös ulkona. Kun ikkunan avaa aamulla, tulvahtaa huone täyteen valoa ja linnunlaulua.
Mies tuli ulkoa ja sanoi: On tämä armoa, että saan täällä kuljeskella ja puuhailla.
Puuhaahan täällä nyt on lämpenemisen myötä avautunutkin molemmille, pihoilla, taimikoissa, vinteissä. Ei mitään pulaa tekemisistä.
Veli on taas kotonaan. Pitkäperjantaina istuttiin pitkään ja hän kertasi omaa kärsimyshistoriaansa. Tyynesti, tyytyen hän kuvasi onnettomuusaamun tapahtumat. Hän muisteli urheiluseuran pääsiäisvalakian rakennusvastuitaan, lenkkeilyjä, yksin asumista. Haikeus on läsnä: Nyt lähtisin pyöräilemään.. Levollinen hetki jatkuvan vaivan tiellä.

torstai 17. huhtikuuta 2014

Sairaalan käytävällä

Eipä kestänyt kauan veljen kotonaolo nytkään, yhden yön ja päivän. Illalla jo soitettiin, että taas pitää tilata  ambulanssi. Siellä hän nyt makaa sairaalan käytävällä, kun huoneet ovat täynnä. -Tuo minulle limsaa, kurkkupastilleja ja mandariineja, hän soitti eilen.-Silmälasikotelo meni hukkaan, lähde etsimään, hän soitti tänä aamuna. Nyt en luvannut lähteä, kehoitin pyytämään hoitajilta apua. Jotenkin urheana hän siellä kuitenkin makaa: -Tämä on nyt minun osani.

Yhteistyö palvelukodin ja sairaalan välillä ei toimi, minä kuljen välittäjänä, vaikka en ole asiantuntija enkä edes muista lääkkeiden nimiä. Eilen piti kuitenkin setviä lääkelistaa, kun heräsi epäilys niiden vaikutuksista. Kävi ilmi, että veljelle menee lääkkeitä, jotka aiheuttavat akuutit oireet. Niitä ei ole lopetettu, vaikka niiden tarve meni ohi. On myös otettu takaisin lääke, jonka käyttö keskussairaalassa lopetettiin sivuvaikutusten takia. Hoitaja lupasi puhua lääkärille, että tämä katsoisi lääkelistaa! Voisiko olla oikein palaveri palvelukodin ja sairaalan kesken, ettei minun tarvitsisi sohlata siinä välissä? Vaikka en ole varsinainen omaishoitaja, olen joka päivä kiinni veljen asioissa jollakin tavalla. Täytyy kai sanoa minunkin, että "tämä on nyt minun osani".

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Kotona taas

Veli on palannut palvelukotiinsa tämän vuoden kolmannelta sairaalareissulta. Maksukatot ovat jo täyttyneet. Kuntoutuminen on taipunut komplikaatioiden ja sivuoireiden valtaan. Nyt taas jatketaan kuitenkin arkea. Käytiin kaupassa, haettiin oman jääkaapin iltavarustuksia. Samalla tuli ulkoilua. Nähtiin muutamia tuttuja. Tuttujen tapaaminen on tärkeätä. Se ylläpitää entistä minäkuvaa, kun muutoin on jatkuvien hoitotoimenpiteiden kohteena. Voi vain toivoa, että asuminen voisi jatkua tässä kodiksi tulleessa paikassa mukavien työntekijöiden avulla.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Lähellä

Perheemme historiaan merkittävillä tavoilla kuuluneen opiston monivaiheista historiikkijuhlaa, vanhoja tuttuja - joko siitä on kaksikymmentä vuotta?-  hyvää ruokaa, ilo ja ylpeys tyttären perheestä. Lapsenlapsen hento kylki kyljessäni, posken kuulas kaari unessa. Ruokaa koko perheelle, katsausta asiasta toiseen, tuumailua, suunnitelmia, iso tiski. Tyyni köröttely takaisin lakeuksille, koko perhekunnan tapaaminen tiedossa. Olkaa onnellisia, keillä on lapset aina lähellä!
Matkalla hereä kevätsade, koivunlatvojen punnerrus, järvissä sulaa ja jäätä, kotipihassa lämmin tuulahdus. Seisahtuneen stand by- kauden liikahdus.

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Ubikinonia!

"Eläkkeellä olo on taiteilua ikävystymisen ja rasittumisen välisellä kapealla kannaksella", linjaa mieheni eläkkeellä olonsa. Aika mukavia puuhia hänellä kuitenkin on, omaan tahtiin. Sehän on eläkeläisen ihanne-elämää. Minua vaivaa edelleen jokin: laiskuus, väsymys, masennus, tylsyys, mukavan tekemisen puute, tällainen vaihe tuli iloiselle eläkeläiselle. Veli piti taas saatella sairaalaan, siinä oli oma ankea tekemisensä eiliselle. Postit,laskut, kaupassakäynnit, asioinnit, yhteydenpidot ovat minun hoidossani, onhan siinä huolensa. Melkein joka päivä jaetaan puhelimessa tietoja sisaren kanssa. Jotain iloisempaa pitäisi elämässä vastapainoksi olla.

Eihän tämä valitus ketään piristä, mutta tämän blogin ideahan on seurailla elämän raitojen väriä. Ehkä joku on samassa jamassa ja voi jakaa tuntoja. Täällä Jyväskylän boksissakin sadepäivä kuluu nettiä selaillen, vanhoja matkukuvia katsellen ja sähköpostia tyhjennellen. Nuorempien elämän täyttää työ, koulu, harrastukset, kaverit niinkuin kuuluukin ja hyvä on. Huomenna on kuitenkin yksi yhteinen juhla, sitä varten tultiin.
Strasbourgin matkalta 2010

Itsellä täytyy olemisen idea olla eikä ripustautua toisiin. Itse täytyy pitää kiinni ilonaiheista ja oppia elämään kutakin ikää. Menneitä voi muistella, mutta ei niissä voi elää. Löysin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sivuilta keruukohteen Kuolema, menetys ja muisto. Kunhan täältä kotiudutaan, alan kirjoittaa tätini viime vaiheista, vaikka ei tietysti iloinen aihe ole. Minulla on siitä paljon muistiinpanojakin. Muistakin keruuaiheista saatan kiinnostua, kuten lukemiskokemuksista. Ja Ubikinonia poskeen, sen olin unohtanut. Ikääntyessähän tämä koko kehoon vaikuttava energisoiva aine elimistössä vähenee. Nyt ulos, vaikka sataakin.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Uusia huveja

Mies haaveili jo pitkään kylpytynnyristä torpan pihalle. Minä olin vastaan: montako kertaa sitä viitsitään
tuntikausia lämmittää? En ollut aivan jyrkästi vastaan, kun mies niin nauttii rautakauppojen tarjontojen tutkimisesta ja asentamisen suunnittelusta. Nyt pihallamme sitten on iso Kirami-kylpytynnyri. Mies laittoi pohjat laatoista, asensi kiukaan ja rakenteli portaatkin.
Eilen oli koekäyttö. Vesi pumpattiin äskettäin puhdistetusta kaivosta ja lämmitettiin puukaminalla  noin 40-asteiseksi pinnasta. Se sekoittui sopivaksi, kun kansi nostettiin pois ja asetuimme tynnyriä kiertäville penkeille. Myssy päähän ja kaulaa myöten lämpimään veteen. Kehoon levisi vähitellen rento olo ja ihoon mukava tunne.
Minä sitten menin kylpyyn toisenkin kerran saman illan aikana. Halusin nähdä, kun tähdet syttyvät. Lämmitin pesällisen lisää ja luikahdin kylpyyn yhdeksän maissa. Puolikuu loisti ja sen päällä kait Jupiter kirkkaana. Pian syttyi eteläisen kuusikon reunaan tähti, ehkä Pieni Koira. Odottelin, sitten unkarinsyreenin oksaverkon läpi pilkahti kolmas tähti. Lisää ei näkynyt, taivas oli vielä vaalea, olin liian aikaisessa. Oli hiljaista, kauempana haukahteli välillä Hakalan koira. Nousin pois, ennenkuin vesi jäähtyi. Kun mies kävi myöhemmin laskemassa vedet, hän sanoi: nyt sinne pitäisi mennä, taivas on täynnä tähtiä. Se pitää vielä kokea.

On se hyvä, että tunneviisari vielä liikkuu puolelta toiselle. Se on elämän merkki. Ettei esimerkiksi ole kuin  entisen miehen emäntä:-Tasainen luonne, aina vihainen.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Elämän viesti

Siellähän se uinuu, kukkiva ja vihreä elämä, tuolla pysähtyneen kevättalven kätköissä! Omenapuusta karsittu oksa avasi ilokseni omenankukan ja vihreät lehdet.
Tähän aikaan täällä on usein ollut vielä raikas ja rapsakka hankikeli. Harmaa aika ennen hennonvihreän nousua jää silloin lyhyeksi. Nyt pitää vain kestää tämä kylmänkalsea paljas maa. Voi vaikka verrata maisemaa lämpimiin maihin, joissa on melkein aina harmaanruskeaksi palanut maa, kevään kukoistus vain lyhyt poikkeus.
Kaunis messu kotikylän valoisassa kirkossa virkisti sydäntä. Elellään elämän kämmenellä. 

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Tyhjän panttina?

Jotenkin sitä odottaa itseltään, että vapaana eläkeläisenä on aina hyvä olo, etenkin kun olen itseäni siihen hyvin valmentanut ja yleensä niin on ollutkin. Nyt on kuitenkin tyhjänpantin oloa, elämästä sivussa oloa, väsähtämistä kesken päivän. Millaista oli vuosi sitten, mitä tein silloin, millaista on ollut muina seitsemänä eläkehuhtikuuna, tänä karuna turhan kesäajan kuuna? Lueskelin vanhoja kirjoituksiani. On joskus ennenkin ollut tarpeetonta oloa, väsypäiviä, tyhjäkäyntiä. Toiminta, tekeminen, parempi ponnistus on aina ollut apuni, myös työelämässä. Luulen, että nyt ei enää ole kyse suorituskeskeisyydestä, vaan ajankulusta ja mielekkyydestä. Omaishoitotehtävät ovat antaneet minulle tarpeellisuuden tuntua ja niitähän minulla edelleen on. Muuhun sitoutumisessa tulevat rajani pian vastaan, vapaudenhalu ja viitsiminen. Jää väljyyttä, jota ennen kaipasin, mutta nyt se voi tuntua tyhjältä. Työssä minulle sanottiin monasti, että kuinka sinä aina jaksat, et ole edes pahalla päällä koskaan. Nytkin tekeminen ja meneminen, työvaihteen päälle kääntäminen, asioiden järjestäminen tekevät hyvän olon.

Kuinka on sitten, kun ei pysty enää menemään ja tekemään tämänkään vertaa? Miten voisi nyt kasvattaa valmiuksia siihen aikaan, sen vaatimaan sisäiseen lepoon ja tasapainoon?Joskus olen kokenut, että hiljaisena olopäivänä on kuin enemmän läsnä omassa elämässään. Tänäänkin pitää taas kerran antaa itselleni olemisen lupa, puhua itselle niinkuin puhuisin toiselle, palauttaa mieleen unelmalista. Rauhoittua, katsella, hyväksyä olotilat, antaa niiden tulla ja mennä, löytää ilonaiheet ja kiitokset. Ei minulta nyt kukaan muuta vaadi. Ikuista opettelua tuntuu tämä elämä olevan - ja itsensä toistamista.
-Olemmeko me nyt vanhoja, onko tämä jo sitä? sanoin miehelle eilen nukkumaan käydessä. -Kyllä me taidamme olla, vastasi mies. -Ei olla, pitää olla enemmän toiminnan rajoituksia ennenkuin vanhaksi itseni nimitän. Vielä pääsen pyörällä kauppaan!

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Mistä minulle harrastus?

Näin monta päivää peräkkäin ei ole aiemmin mumman mattoon tullut vain tylsää harmaata. Lapsianikin on ikävä, ovat niin kaukana. Pitäisi keksiä jokin uusi harrastus, kun jopa kotitalousvähennyksen  tekeminen netissä (viime kevään remontti) tuntui virkistävältä. Siis jotain uutta!
Maalauskurssi loppui enkä kotona saa aletuksi mitään. Kurssilla on ihan hauskakin tehdä, kun annetaan aiheita ja on porukkaa ympärillä samassa puuhassa. En ole kyllä saanut ohjaajilta kannustusta enkä moneen vuoteen mennytkään kursseille. Vain yhtä vanhempaa
työtä sanottiin aika hyväksi, sitä josta mies ystävällisesti valitti: -Ja tuotako minun pitää kotonani katsella! -Katso sivuun, sanoin ja ripustin sen peräkamarin nurkkaan.

Kyllä vanhempikin ihminen kaipaisi rohkaisua harrastukselleen, vaikka tasonsa tietääkin.  Mies opettaa vapaan sivistystyön opettajille käsitettä "pedagoginen rakkaus". Ilman sitä ei kaikkia pysty kannustamaan!

Viimeisellä tunnilla tein fauvisti Matissen värikylläisestä taulusta harjoitusmukaelman. Malli on vasemmalla, nettiversio ei tee sille oikeutta. Minulla oli Eremitaasista ostettu kopio mallina. Voin omaani vielä aikani kuluksi parannella.










Sillasta tuli  myös akryyliversio, ainakin tässä valossa synkähkö. No niin, viedään vinttiin. Mitähän nyt keksisi?