Vappuajelulla

Illansuussa ehdotin miehelle, että lähdetään vappuajelulle. Ajetaan tuo Roomion metsätie, kun en uskalla yksin mennä pyörällä sinne karhumetsään. Hän nosti tarkennetun katseensa ruudusta: -Et voi tarkoittaa tuota. Tunnin päästä hän tuli tupaan: -Missä se tie on?  Ja niin ajeltiin autolla parinkymmenen kilometrin lenkki metsätietä. Selostin asiantuntevasti näkymiä: Tuossa on hyvin harvennettua, hyvin kasvaa, tuossa uusi taimikko, tuolla on päässyt liian tiheäksi, onpa iso avohakkuu, eikö ole istutettu uutta. Olinhan käynyt kuusi kertaa vesurin kanssa metsässä ja muistanut, että minähän olen itse asiassa metsäyrittäjä. Tosin ei toistaiseksi ole metsään menemistä, kun ranteet särkevät ja polvikin ja niin edelleen.  Kun tultiin metsästä ulos kylän toiseen laitaan, sanoi mies: - No kyllä tämä piti kerran elämässä katsoa tämäkin. Että sellainen oli maalaisten vappuajelu. Se sopii jotenkin tyyliltään lapsuuden vappuohjelmaan, joka oli perunoiden nosto kellarista itämislaatikoihin.
Monta päivää on väsytellyt, vetänyt petiä kohti ja vähän huimannutkin, kun olen valmistellut taloa vieraskuntoon loppuviikkoa varten. Siinähän sitä on ollutkin tekemistä. Nyt tulin mitanneeksi verenpaineen. 115/63. Se on aika vähän. - Ota kamferttia, sanoi mies, terveystuoteasiantuntijamme.

Muistin, että sitähän äitikin aina otti. Ja kas, kyllä se friskasi minuakin. Hetken päästä paineet olivat 130/74 ja niin virkistyttiin vappuajelulle!