torstai 1. tammikuuta 2015

Onni

Onni

Vauvan onni on äidin vuolas rinta, lapsen onni isän väkevät olkapäät, nuoren onni on saatu vastaus ruumiin kohinaan, aikuisen onni omalta tuntuvan vastuun löytyminen maailmassa. Mikä on minun onneni, kun pian siirryn kahdeksannelle vuosikymmenelle?

Vanhan onneen tarvitaan sovinto kaiken menneen kanssa, sen hyväksyminen elämäkseen, mitä ei voi enää toiseksi muuttaa, myös niiden mustien raitojen, jotka nyt taakse katsoen kirkastavat heleät raidat. Siihen tarvitaan myös nöyryyttä katsoa ihmisen osaan sukupolvien ketjussa ja tuleviin aikoihin, joista ei tiedä kuin lopputuloksen.

Sielun rauha menneen ja tulevan kanssa avaa silmät tälle hetkelle, sille kaikelle, mitä on tässä ja nyt, ilolle siitä, keitä ihmisiä minulla vielä on, sille mitä pystyn vielä tekemään, sille kauniille, mistä voin nauttia. On korkea aika hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja ne eväät,joita elämänmatkalle sai. Voi tulla tilaa jopa uusille ihmetyksen aiheille ja jonkin uuden odottamiselle.
Vauvan toukkapussi
Nousevatkohan tulppaanit ensi keväänä niistä sipuleista, jotka syksyllä istutin?

On onni huomata puolison lämmin käsi ja lapsuusystävän nauru, mökkilaiturin kuulas maisema ja vesijumpan riemu nyt eikä sitten, kun ne on menettänyt.

Salassa voi toivoa, että minussa kasvaisi lempeä viisaus ja kärsivällisyys, joka kantaisi tulevina kivun ja surun aikoina ja silloin, kun elämän piiri supistuu asunnon sisäpuolelle ja joutuu odottamaan toisten apua. Voin toivoa, että saisin tyynenä kutoa elämänmattoni valmiiksi silloin, kun vielä muistan elämäni. Sekin olisi onnea.



Onnellinen päivä

Tytär soittaa, että tulisikin lasten kanssa jo huomenna, uudenvuodenpäivänä eikä vasta seuraavana päivänä. Jouluna ei nähty, kun he olivat Lapissa.
Onneksi olin varannut voita, mascarponea, kermaviiliä ja kananmunia. Teen peräkkäin kolme leipomusta: mustikalla marmoroidun juustokakun, puolukkapiirakan sekä kinkuntähteistä kinkkupiirakan. Paistelen ne puuhellan uunissa, lisäilen puuta tarpeen mukaan. Kuuntelen puolella korvalla radiosta Kultakuumetta. Hyvät tuoksut ja lämpö täyttävät tuvan. Menen portaille haukkaamaan raitista ilmaa. Yli puolikas kuu valaisee vanhoja piharakennuksia ja heittää varjoja pihan lumeen. Mies kävelee moottorisahan kanssa pihaan.
Ajattelen: tätä on onni. Tämä voisi jatkua loputtomiin.

Illemmalla tuli uutta onnen aihetta. Rupesin lämmittämään kertalämmitteistä pihasaunaa. Saunan ja tuvan väliä kulkiessani tulin katsoneeksi eteisen peiliin. Purskahdin nauruun, näky oli koomisen järkyttävä. Pipo oli noussut päälaelle ja oli toiselle puolelle kallellaan. Toisella puolen harotti hiuksia. Päällä oli parikymmentä vuotta vanha takinretale. Kirpparilta ostettu ohut mekko oli kiertynyt reisiin. Jalassa lonksuivat kumisaappaat. Pipon alta katsoi juonteinen, yllättävän vanha naama.
Menin miehen eteen ja kysyin: -Katsotko sinä koskaan, minkä näköisen ihmisen kanssa asut? -En minä ole mitään huomannut, hän vastasi hämmentyneesti.

Missä tässä on onni?Siinä että purskahdin nauruun enkä itkuun. Kyllä olisi nuorempana mennyt uudenvuodenaatto pilalle sellaisen selfien edessä.