Olen ollut aivan hermona pari päivää. Luulin, että perunkirjoitusasiat alkavat olla kasassa, mutta kaikenlaista särinää on ilmennyt. Ensin oli miehen syntymäajan kohdalta väärä virkatodistus, sitten se väärä lähetettiin pankista eteenpäin, toisesta pankista soittoja, joissa ei ymmärretty edes, että aluepankkini kuuluu kansalliseen pankkiin.Minä ryntään pankkiini kuin myrskyn merkki, niin että toinen asiointi keskeytetään ja asiani otetaan vastaan: poista nyt se väärä virkatodistus ja lähetä oikea! Taas soitto: ei ole tullut.Vääriä vastauksia on tullut ja perään soittoja, että sinulle on sanottu väärin: ei sitä miehen rinnakkaiskorttia voi poistaa ilman perukirjaa. No sen olin ymmärtänyt itsekin. Kun menin luetteloimaan tallelokeroa, sanottiin ettei sitä voi tehdä ilman pesän osakkaiden valtakirjaa. Näytin pankin omasta luettelosta, mitä ja kuka voi tehdä tässä vaiheessa. Kuitenkin pyydettiin hankkimaan ne. Tyttären pankissa osattiin sanoa, ettei ole vielä pesän osakkaitakaan, kun ei ole ollut perunkirjoitusta. Pankkivirkailijat ovat lujilla näiden perunkirjoitusasioiden kanssa. Ne ovat monimutkaistuneet sitten tätini perunkirjoituksen muutama vuosi sitten. Miten heitä mahdetaan näihin kouluttaa?
Vielkä enemmän alkoi hermostuttaa tämän perimäni Torpan kohtelu perunkirjoituksessa. Soitin maksulliseen palveluun. Tytönääninen juristi- kai?- osasi antaa vähän selvyyttä ajatuksiin ja soitti jopa itse jälkeenpäin kirjasta, josta saisin tietoa. Mutta tarvitsisin nyt kunnon lakikeskustelua mieluiten ennen perunkirjoitusta. Luulin, että olen selvillä asioista, mutta enpä olekaan. Ottakaa te selvää asioista silloin, kun olo on muuten tasainen!
Lähdin palvelukyydillä Torpalle rauhoittumaan.Lapset ja suku ovat jotenkin huolissaan, jos olen yksin täällä. Ei minulla mitään hätää ole. Pyöräilin hautausmaalle yhdeksän kilometrin päähän, vein kynttilän ja kukkia. Mustat pilvet peittivät taivaan, alkoi sataa ja jyrähdellä, vaikka tänään ei pitänyt. Odottelin sateen ohimenon katoksen alla hautausmaalla. Taivaalle nousi mahtava sateenkaari. Pyöräilin sitä kohti neljä kilometriä. Otin sen taivaan lohtuna. Nyt ponnistelun ja suihkun jälkeen on parempi olo. Jospa tulisi untakin. Illalla katsotaan Poirotia niinkuin ennenkin ja varmaan taas nukahdan sohvalle kesken ohjelman.
Tiedän ja tunnen, että monet muistavat. Esirukoukset nostavat. Kiitos niistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti