perjantai 13. marraskuuta 2015

Surutyö

Surun kanssa elämistä sanotaan suomalaisessa käytännössä surutyöksi. En tiedä, mikä muu kuin käytännön järjestelyt tässä on työtä, kun olemiseen ei tunnu voivan paljon tietoisesti vaikuttaa. Prosessi suru ainakin on, mutta suuntaa ei ole helppoa havaita. Alkuajat ainakin toimii shokissa, kuin robotti. Tarvitaan pidempi aika kuin kolme kuukautta, että näkee onko tässä olemisessa suunta. Kyllähän minä tiedän, että surutyön tavoite on määritelmän mukaan tapahtuneen hyväksyminen ja suuntautuminen johonkin uuteen. Olotilat vaihtelevat. On pakko vain antautua, vaikka välillä kaikki tuntuu epätodelliselta ja pahalta unelta, josta haluaisi jo herätä.

Luin Tuija Wuori-Tabermannin kirjaa "Meitä oli kaksi". Jaan sen toiveikkaan ajatuksen, että kuolema on tietoisuuden  tason muutos, siirtyminen toiselle värähtelytasolle. Hänellä oli jatkuvasti läsnäolon kokemuksia, paljon enemmän kuin minulla.
Eräs mielikuva oli kiinnostava: "..joka tänne jää toisen jälkeen sulkemaan ovia." Niitä sulkemisia riittää konkreettisesti: tilejä, liittymiä, sopimuksia, tilauksia, vakuutuksia, monasti kodin ovikin.

En tahdo jaksaa seurustella enkä pitää yhteyttä ihmisiin, vaikka ilahdun ja mielelläni puhun, kun joku ottaa yhteyttä. Joku on ehkä loukkaantunutkin, kun en ole kutsunut käymään ystävällisistä tarjouksista huolimatta. Luin, että sydänsuru voi aiheuttaa fyysisiä muutoksia. Olen ottanut rinnan puristukseen miehen nitrosuihketta, jota hän ei tarvinnut. Fado- musiikki jakaa usein olotilaani.

Illat ovat alkaneet tuntua niin raskailta, että toivoin näkeväni edes unta hänestä pitkästä aikaa. Löysin eräästä laukusta hänen aluspaitansa,  jonkin matkan jäljiltä pesemättömän ja tutun tuoksuisen. Panin sen päälleni yöpaidaksi ja kutsuin häntä tulemaan unessa. Ja tänä aamuna näinkin unta, että hän tuli autosta pihaan reippaan näköisenä. Juoksin häntä halaamaan. Ajattelin, että hän on tullut takaisin. Tämä uni oli varmaan työvoitto, surutyötä, hetken lohtu. Eihän minun tarvitse koskaan häneltä sulkea ovea, vaan hyväksyä että suhteemme jatkuu sisäisellä tasolla ja ainakin minun sydämessäni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti